kansi

Puuarkkitehtuurin aakkoset


Nousiaisten yläasteen seitsemäsluokkalaisten yhtenä kuvaamataidon työnä kevään aikana on ollut tikuista rakennettava torni. Aikaa rakentamiseen oli neljä tuntia. Apuna sai käyttää tavallista askarteluliimaa. Kyseessä oli kilpailu, jonka parhaat työt valittaisiin sen perusteella kuinka korkea, kaunis ja kestävä tornista tulisi. Tornin tuli pysyä pystyssä kun päälle asetettaisiin iso Erikeeper-liimapullo.

IMG_6347

Torneista tuli paitsi kestäviä myös kauniita. Sekä insinööritaitojen että arkkitehtuurin yksi peritaate onkin, että mikä on rakenteellisesti toimivaa on usein myös kaunista. Usein valmiissakin taloissa rakenteet, palkit ja pilarit ovat näkyvä osa kokonaisuutta. Toisinaan vaikkapa hirsirakennuksen kattopalkit jätetään tarkoituksella näkyviin tunnelman vuoksi – tai puisen hallin kattoristikko on osa arkkitehtuuria.

IMG_6343

Puusta voi rakentaa uskomattoman keveitä ja kauniita ristikkorakenteita. Tämän vuoden diplomityöpalkinnon arkkitehtuurikoulutuksen saralla saikin Oulun yliopiston opiskelija Tuulikki Tanska, joka oli tutkinut matemaattista tietokoneavusteista suunnittelua kaarevien puurakenteiden koostamiseen.

Kaarevia liitoksia ja uudenlaista puurakentamisen muotoilua edustaa myös Turun kulttuuripääkaupunkivuoden puupaviljonkin Pudelma, joka on jäänyt pysyväksi rakenteeksi kaupungintalon puistikkoon.

Isommassa mittakaavassa puisia innovatiivisia ristikkorakennelmia on toteutettu mm.  Espanjan Sevillassa.  Metropol Parasolin rakenteiden huipulla, lähes 30 metrin korkeudessa, puisten päivänvarjojen laella kiemurtelee näköalatasanne. Rakenne koostuu 3400 erillisestä puuelementistä, jotka on valmistettu Suomessa.

Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki Helsingissä viettää 20-vuotispäiviään tänä vuonna. Oppilastöitä esitellään pitkin vuotta, mutta päänäyttely on esillä toukokuun ajan Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston info- ja näyttelytilassa Kampissa, vanhan linja-autoaseman tiloissa.

Turkulaiset Suomalaisen yhteiskoulun lukiolaiset tekivät kaksi vuotta sitten tutkielman turkulaisesta arkkitehtuurista. Valokuvin ja tekstein tutkituista kohteista tehtiin kirja ”Rakennukset kertovat TURKU”. Tavoitteena oli luoda kuvateos joka soveltuu lukiolaisten opetuskäyttöön.

IMG_6355

Omakohtaisesti tutkimalla ja käsin pienoismalleja rakentamalla arkkitehtuuri tulee tutuksi koululaisille ja kenties sytyttää kipinän tutkimaan rakenteita ja rakennuksia enemmänkin!

Käy katsomassa myös Henrikin koulun 7-9 luokkien kuvataidenäyttely Nousiaisten kirjastossa 8.5. – 22.5.2014!

IMG_6372

IMG_6331

IMG_6332

IMG_6334

IMG_6338

IMG_6340

IMG_6341

IMG_6348

IMG_6360

IMG_6342

IMG_6361

IMG_6363

IMG_6373

IMG_6344

Kuvat ja teksti: Tiltu Nurminen

Lisää kuvia tikkutorneista Artisokan fb-sivuilla.

Lue myös TS-Koti-sivun blogikirjoitukseni Tamminaula – hyvän tuulen kierrätyspuoti! 


Vastaa