Kultaiset ovenkahvat


Toisinaan, ollessani aiempina vuosina mukana suurehkojen julkisten kohteiden suunnittelussa, tuli arkkitehdille vastaan hermoja raastava karsintakierros. Rakennusliike tai tilaaja halusi pudottaa hankkeen hintaa ja kaikki mahdollinen karsittiin pois. Välillä tuntui siltä, että säästettiin nauloista ja ruuveistakin. Oma suunnitelma ei ollut alunperinkään koostunut kullatuista ovenkahvoista tai hopeisista vesihanoista.

Sen sijaan Pariisin keskustan ulkopuolella sijaitsevassa Versaillesin palatsissa rakennusmateriaaleista tai loistokkuudesta ei todellakaan säästelty 1600-luvulla. Aurinkokuningas Louis XIV halusi osoittaa mahtiaan ja hämmästyttää sekä kotimaiset että ulkomaiset aateliset ja yhteistyökumppaninsa upeimmilla rakennuksilla, sisustuksilla ja puutarhoilla, mitä vain rahalla saa.

Aatelisten tuli osoittaa kunniaa kuninkaalle ja oleilla palatsissa. Hovielämä noudatti monimutkaista etikettiä ja jättiläismäisen linnan lukuisat huoneet ja puiston labyrintinomaiset kujat tarjosivat erinomaiset tilat seurusteluun ja juoruiluun. Vieläkin ne tarjoavat puitteet virkistäytymiseen ja inspiroitumiseen.

Kaikkein hämmästyttävin palatsin tiloista on Peilisali (The Hall of mirrors). Peilit eivät ole yhtä kirkkaita ja loistavia kuin nykyajan peilit, mutta heijastavat silti pehmeästi valoa ja ympäristöään.

Peilien tuomaa loistokkuutta lisäävät vielä kymmenet kristallikruunut, jotka valaisevat 73 metriä pitkää ja 10 metriä leveää tilaa. Kahdentoista metrin korkeudessa pyöristyvä katto esittelee tarinoitaan värikkäin maalauksin.

Kulkeminen palatsissa eroaa hieman Suomessa totuttuun museokäyntiin. Parinkymmenen hengen ryhmän mukana kulkemisen sijaan palatsin sisällä kulkeutuu eteenpäin tuhannen kanssakulkijan vellovan massan mukana. Pelkästään jonottaminen 400 m pitkän jonon päässä linnan etupihalla kestää tunnin, vaikka on ostanut liput etukäteen netin kautta.

Kuusi miljoonaa turistia tulee joka vuosi katsomaan tätä erikoislaatuista rakennuskokonaisuutta. Sehän tekee keskimäärin 16000 ihmistä päivässä, joten ei ihme että alue tuntuu hieman kansoitetulta.

Linnan puutarhassa väkimäärä hajaantuu. Puisto on niin valtava, että edes yksi kokonainen päivä ei riitä siihen tutustumiseen. Pikku soutelu linnan puutarhalammella (Grand Canal) päästä päähän kestää tunnin.

Myös marie-Antoinetten maja puiston toisella reunalla jää näkemättä. Ehkäpä polkupyörän, golfauton tai segwayn vuokraaminen tosiaan olisi ollut aiheellista.

Toisaalta pröystäilevä elämäntyyli ja ylenpalttinen runsaus aiheuttaa pohdinnan resurssien alkulähteestä – kenen selkänahasta nämä kaikki ylellisyydet on revitty. Toisaalta taas kauneudesta ja maalaus-, rakennus- ja puutarhataiteesta nautti täysin siemauksin – varsinkin kun tilat ovat nyt kenen tahansa saavutettavissa.

Omaan kotiin ei toki moista vaurautta ole tarvetta tavoitella, mutta jospa kuitenkin jonkin puutarhaidean soveltaisi etupihan kukkapenkkiin ja voisihan savesta muotoilla patsaan betoniportaiden koristeeksi…

Kuvat ja teksti: Tiltu Nurminen

Lisää kuvia Artisokan facebook-sivuilla!

Lue myös TS-Koti -blogini Oma maa mansikka, muu maa mustikka!