Akvarellinäyttely: ”Eräänä kauniina päivänä”


Maalasin akvarelleja jo nuorena aikuisena 90-luvulla. Pidin näyttelynkin. Sitten tuli monen vuoden tauko, tai oikeastaan vuosikymmenen, kunnes ystäväni houkuttelivat minut mukaan Suomen arkkitehtiliiton akvarellileirille Forssaan. Seuraavana vuonna olinkin saman seurueen mukana Nokian Siurossa ja sitä seuraavana vuonna Raumalla.

Leirien järjestävät tahot taisivat väsähtää talkootyönä järjestettäviin tapahtumiin ja leirit jäivät tauolle suurehkon Arkkitehtuurimuseon huvilassa järjestetyn yhteisnäyttelyn jälkeen. Jatkoin kuitenkin itsekseni, olin saanut kipinän uudelleen.

Jokin tuossa tekniikassa houkutteli minua, värit sekoittuivat sopivasti, huoleton rentous vei mukanaan. En yrittänyt tehdä pikkutarkkaa jälkeä tai jäljitellä jonkun muun tyyliä, vaan vapauduin siveltimen vietäväksi. Annoin alitajunnan ohjata sivellintä.

Kokeilin erilaisia papereita ja löysin omani. Hiilikynällä viimeistelin maalaukset saadakseni niihin jotain täsmällistä, kaiken sen vapaan ja leijuvan värin keskelle. Totesin lopuksi, että kolme väriä riittää kaikkeen, sininen, punainen ja keltainen.

Valmiiksi sekoitetuista ruskeista ja vihreistä tulee elottomia ja jäykkiä. Itse sekoitetut värit antavat tilaa sattumalle, eloisuudelle, luovuudelle.

Usein teen kolmea tai neljääkin työtä yhtä aikaa samasta kohteesta. Saatan rajata maisemaa hieman eri tavalla. Tyyli rentoutuu, kun kaiken ei tarvitse osua kohdalleen yhdessä ja samassa työssä.

Yksi työ ehtii kuivua sillä aikaa, kun teen toista ja kolmatta – ja sitten taas voin palata ensimmäisen työ äärelle tekemään seuraavan värikerroksen.

Kaikkein helpointa on maalata, kun edessä on selkeä maisema, rakennus, puu tai kasvi, jonka konkreettiset muodot ja värit antavat maalaamiselle alkusysäyksen. Kohteet ovat löytyneet usein myös omasta puutarhasta tai lomamatkalta.

Hitaasti liikkuvat pilvet tai niiden mukana vaihtuvat valot ja varjot ikuistuvat paperille hahmoina, muistikuvina, ajatuksina eivät niinkään todellisina tai täsmällisinä objekteina.

Tuntuu omituiselta, että joskus mielestäni epäonnistuneet työt ovatkin olleet jonkun muun mielestä niitä parhaita. Ihmiset katsovat kuvia niin eri tavoin, oman kokemuksensa ja oman elämän havainnointinsa kautta. Toisille merkitsee jotain erityistä meri tai järvi, toisille taas sommitelma tai tietyt värit.

Jos kuva saa ihmisen hyvälle tuulelle tai muistamaan jotain tärkeää, se muuttuu henkilökohtaiseksi ja saa lisää merkitystä juuri tuon ihmisen mielessä. Jollekin muulle se voi olla yhdentekevä.

Itse koen maalauksen intuitiivisenä tapahtumana, annan siveltimen ja käden lentää, ehkä jotain omasta itsestä ja sisimmästä siirtyy paperille. Haluan etsiä jotain kaunista, jotain inspiroivaa tai sykähdyttävää ympäristöstäni.

En tahdo hätkähdyttää rumuudella, mieluummin kuvaan jotain herkkää, ohikiitävää, hetken, jolloin aurinko valaisee mustaherukkapensaan marjat tai raparperin lehden suomut.

Maalaamiselle ei useinkaan tunnu löytyvän aikaa, aina olisi jotain tärkeämpää, ikkunoiden remontointia, laskujen maksua tai siivousta. Kun siihen sitten lopulta ryhtyy, ihmettelee aina, miksi on odottanut näin kauan. Jokin siinä pistää sisimmän laulamaan ja nostaa hymyn huulille. Ehkäpä aikaansaa myös naurunrypyt satunnaisen katsojan silmäkulmaan…

Tervetuloa kaikille avoimiin avajaisiin Nousiaisten kirjaston Galleriaan lauantaina, Henrikin markkinoiden päivänä, 16.8.2014 klo 9-14!

Akvarellinäyttely avoinna 16.8. – 29.9.2014 kirjaston aukioloaikoina, ma-to klo 12-19, pe klo 9-16, Moisiontie 17, Nousiainen.

Kuvat ja teksti: Tiltu Nurminen