Vinkkejä hyvään puheeseen

Osallistuin Turun Kauppakorkeakoulun lehtorin Riitta Koskimiehen vetämälle yhden päivän kurssille ”Varmuutta esiintymiseen”. Jos en olisi ilmoittautunut kuukautta ennen ja peruutus ei olisi ollut maksullista, tuskin olisin saanut itseäni liikkeelle marraskuisena lauantaiaamuna, jolloin olisi ollut houkuttelevampaa jäädä loikoilemaan vällyjen väliin.

Kaiken lisäksi aurinko esitteli itseään pilvien välistä muuten niin pilvisen viikon päätteeksi ja koulutus tapahtuisi sisätiloissa…

No yhtään ei jäänyt harmittamaan lopulta, kun ajattelin kurssin antia jälkeen päin hämärtyvässä illassa kotiinpäin ajellessani. Kurssilla tuli esiin niin monta hyvää ajatusta ja oivallusta, että päänuppi vain hyrräsi tyytyväisyydestä.

Aivan uppo-outojen ihmisten kesken oli muodostunut niin lämmin ja toisiaan tukeva ilmapiiri, että uuden opetteleminen ja harjoituksiin heittäytyminen sujui kevyesti ja hyvillä mielin. Onnistumisen elämyksiä sai varmaan jokainen.

Puhe on vuorovaikutusta

Päällimmäisena ohjeena jäi mieleen, että puhuminen ei ole vain omien ajatusten jakamista, vaan vuorovaikutusta. Puhujan ei tarvitse eikä ole suositeltavaa olla yleisön yläpuolella.

Puhujan tulisi myös jollain tavalla varmistaa, että kuulijat ovat ymmärtäneet viestin. Aihe ei välttämättä ole tuttu yleisölle ja esiintyjän tulisi karsia sisältö riittävän selkeäksi ja yksinkertaiseksi.

Yleisöä ei kannata puhua pyörryksiin vaan valita yksi tai muutama tärkein asia, jonka haluaa tuoda esille. Enempää kuuntelija ei jaksa muistaa enää seuraavana päivänä.

Puhe kannattaa pitää omin sanoin. Vaikka paperista lukeminen voi tuntua turvallisemmalta, on puhe lähes aina silloin jäykempi ja puisevampi.

Jos esitykseen lisää vielä tarinan omasta itsestä, pääsee helpommin lähelle yleisöä. Itsensä asettaa tavallaan alttiiksi arvostelulle, mutta nämä tarinat ovat myös ne mieleenpainuvimmat. On hyvä opetella nauramaan itselleen, mikäli sitä taitoa ei vielä osaa.

Mikään yksittäinen puhe tai esitys ei yleensä ole koko elämää mullistava. Jos yksi puhe menee jostain syystä huonosti, seuraava menee luultavasti jo paremmin. Kohtuuton painoarvo yksittäiselle tilaisuudelle aiheuttaa turhia paineita ja jännitystä.

Rentoutumiseen on monta keinoa

Marco Bjurströmin vinkki vuosien takaa on jäänyt mieleen jännityksen helpottamiseksi: löysät polvet. Jos polvista joustaa vähän, tuskin voi olla niin jäykkänä muutenkaan.

Muita rentoutumisen keinoja Riitta Koskimiehen mukaan ovat mm. hitaaseen ja rauhalliseen hengitykseen keskittyminen, hyvään ja rentoon ryhtiin huomion kiinnittäminen, tekemällä tehty haukotus tai lasillinen huoneenlämpöistä vettä.

Myös mmmmm-äänteet, pehmeä värinä ja tärinä kurkunpään alueella, kasvojen rutistus pieneksi rutuksi tai leuan pudottaminen rentona alas roikkumaan auttavat ääntä kulkemaan kauniisti ja rennosti.

Tärkeät asiat kannattaa puhua hitaasti ja antaa itselleen lupa puhua elävästi, äänenpainoilla ja korkeudella leikitellen. Monotoninen tasainen ääni ei tee samaa vaikutusta.

Huolellinen valmistautuminen takaa puolet onnistumisesta

Ehkä suurin tae puheen onnistumiselle on hyvä valmistautuminen. Rohkean ja tottuneenkaan puhujan ei kannata tempaista puhetta hatusta, mikäli valmistautumiseen vain on mahdollisuus.

Puhe kohdennetaan mieluusti yleisön mukaisesti. Kaikki ylimääräinen karsitaan pois. Aloitus suunnitellaan siten, että ihmiset saadaan reagoimaan jotenkin (ehkä hätkähtämään tai vähintään heräämään).

Mietitään valmiiksi tavoite, miten halutaan yleisön reagoivan tai miten muuttavan käsityksiään ja pohditaan millainen kuva jää edustettavasta asiasta.

Usein ihminen ottaa vastaan nimenomaan sellaista tietoa, jonka hän haluaa kuulla.

Tärkeimmät asiat voi toistaa pariin kertaa. Puheen lopetus kannattaa myös miettiä huolella.

Valmistautuminen merkitsee myös yleisön kunnioittamista. Puheen sisältöä miettiessä voi pohtia mistä kuulija on kiinnostunut – mikä on hänen mielestään kiinnostavaa, hyödyllistä tai koskettavaa.

Asiaa voi havainnollistaa esimerkeillä, tarinoilla, tekemisellä tai havaintovälineillä.

Asenteen tulee olla kohtelias ja huomaavainen yleisöä kohtaan ottaen huomioon tilanteen luonne.

Uskottava puhuja on arvovaltainen

Parhaimmillaan puhuja on vapautunut, luotettava, uskottava ja arvovaltainen. Arvovalta syntyy kokemuksesta, että puhuja tietää aidosti mistä puhuu eikä vähättelee omia mielipiteitään.

Mikäli häneltä löytyy asiantuntemusta ja hän osaa valita oikeat kärjet yleisölle, hän saa luultavasti yleisön reagoimaan puheeseensa.

Vapautunut puhuja ei pyri olemaan mitään muuta kuin oma itsensä. Aito ja vilpitön puhuja puhuu itsensä yleisön sydämiin, oli hän sitten kokenut puhujana tai ei.

Hyviä vinkkejä puheenpitämiseen löytyy myös näistä linkeistä:

Esiintymisjännittäjälle apua – YHTS.pdf, Riitta Koskimies ja Merja Almonkari, 2006

Esiintyjän ensiapupakkaus, Havain/ Timo Sorri ja Sari Paavilainen, 2014

Ehkä sinua kiinnostavat myös aiemmat kirjoitukseni: Esiintymisvarmuutta etsimässä ja Arkkitehdin neuvottelutaito ykkösroolissa.

Teksti ja kuvat: Tiltu Nurminen

 

 

Esiintymisvarmuutta etsimässä

Luulin, että olen täydellinen ilmentymä introvertista, enemmän sisäiseen maailmaan suuntautuvasta ihmisestä, joka ei hakeudu tilanteisiin, jossa pitää esiintyä tai esittää omia ajatuksiaan muille puhuen muiden edessä. Opin juuri viime lauantain ”Varmuutta esiintymiseen” –kurssilla, että olen ehkä sittenkin puoliksi extrovertti – henkilö, joka innostuu asioista nopeasti ja spontaanisti, haluaa keskustella niistä muiden kanssa ja olla vuorovaikutuksessa ryhmän kanssa.

Vahvistin myös käsitystäni siitä, että kumpikaan ihmistyyppi ei ole parempi tai huonompi kuin toinen. Ujoutta ja sisäänpäinkääntyneisyyttä pidetään nykyään usein jotenkin negatiivisena ominaisuutena ja ulospäinsuuntautuneisuutta ja jatkuvaa innostuneisuutta positiivisena. Tuntuu siltä, että ujoa ihmistä ei arvosteta sellaisenaan. Tai sitten käsitys on vain omassa päässäni.

Ujona ihmisenä jouduin pari vuotta sitten erikoisen valinnan eteen, mennäkkö vai eikö mennä television suoraan lähetykseen keskustelemaan aiheesta, jonka koin tärkeäksi. Toimittaja haastatteli ensin minua taustatietoja varten, mutta totesi sitten, että: ”Taidat tietää tästä asiasta niin paljon, että tulisitko itse mukaan?” Hätkähdin ja sanoin miettiväni asiaa yön yli.

Yön aikana en nukkunut juurikaan ja aamuyöllä vastaus oli selvä: En lähde mukaan ohjelmaan, jossa keskustellaan tunnin verran aiheesta tunnettujen julkisuuden ihmisten kanssa ja joka herättää osassa kuulijoita niin voimakkaita reaktioita, että pelkäsin ohjelman jälkeen seuraamuksia liittyen arkielämääni, työhöni ja perheeni turvallisuuteen.

Sanoinkin vastaukseni toimittajalle, joka hyväksyi sen, mutta pyysi minulta suosituksia henkilöksi tilalleni. Samana päivänä puhuin puhelimessa aiheesta vanhempieni kanssa. Isäni totesi, että mitä sinä häviät osallistumalla ohjelmaan? Jos kaikki menee mönkään, niin ei siihen sittenkään kuole. Pahimmassa tapauksessa menettäisin joitain asiakkaita, mutta olisiko sillä niin väliä, jos muutamat ajatusmaailmani vastaiset asiakkaat jäisivät pois asiakaskunnastani.

Katsoin joitain vuosia sitten mielellään Muumit -sarjaa televisiosta lasteni kanssa. Tarinoissa oli aina jotain syvempää viestiä tarkkaavaiselle kuulijalle. Samaistuin tarinaan, jossa näkymätön lapsi tuli näkyväksi vasta, kun hänen piti puolustaa Muumimammaa Muumipapan ilkeältä kepposelta, jossa pappa oli tönäisemässä mammaa kalliolta kylmään veteen.

Vaikka olen usein ollut huono puolustamaan itseäni, aktivoidun kun pitää puolustaa muita ihmisiä, varsinkin lapsia. Siksi päivän harkinnan jälkeen soitin toimittajalle uudestaan, että voisin sittenkin osallistua ohjelmaan, jossa olisi mahdollisuus sanoa oma ajatuksensa ääneen kenenkään sitä sensuroimatta ja muokkaamatta suorassa lähetyksessä.

Valmistauduin tilanteeseen ajattelemalla keskustelunaiheita, joita todennäköisesti keskustelussa tulisi eteen. Aivoni pyörittivät kysymyksiä ja vastauksia useita päiviä ennen ohjelmaa. Ihme ja kumma sain jopa nukuttua öisin. Tiesin, että tiedän asiasta paljon. Tiesin, että voin puhua rehellisesti ja omana itsenäni. Mielipiteitäni ei ohjannut riippuvuus millekään taholle, ei ryhmäkuri tai jonkin järjestön julkilausuma. En voinut saada potkuja työstäni yksityisyrittäjänä mielipiteideni vuoksi. Tiesin myös, että ajatuksiani kannattaa suuri joukko ihmisiä, varsinkin omassa asuinkunnassani. Tiesin, että en puhunut vain oman edun tavoittelemiseksi vaan yhteisen hyvän vuoksi.

Loppujen lopuksi suora lähetys meni varsin hyvin. Yllätyksekseni jännitys oli siedettävää ja pystyin siirtämään sen taustalle ja keskittymään vain asiaan. Sain kuunneltua muiden argumentteja ja perustelemaan omiani. Vaikka jännitin valtavasti ja adrenaliini oli varmaan huipussaan, totesi kotiväki, että jännitys ei ollut sittenkään näkynyt ulospäin – käsien hikoilu ja sydämen nopea syke eivät välittyneet katsojille.

Itsensä likoon laittaminen kannatti. Asiani sai julkisuutta ja minä sain ainutlaatuisen kokemuksen, joka auttoi minua esiintymisjännityksen hallinnassa. Sen jälkeen mikään muu tilaisuus ei ole enää tuntunut yhtä jännittävältä – olin ylittänyt korkeushyppyriman ja selviytynyt siitä. Onnistuminen antoi potkua ja uskallusta tuoda omaa mielipidettä esiin muillakin tavoin, mm. kirjoittamalla artikkeleita lehtiin ja blogeja julkisesti nettiin.

En vieläkään ole täydellinen esiintyjä, en lähelläkään sitä, mutta nykyään sallin sen itselleni. Voin nauraa maneereilleni kuten tiedostamattomalle tapahuokailulle ja silti uskoa, että oma ajatukseni on tärkeä ja sen jakaminen on vuorovaikutusta ihmisten kanssa. Eikä oma arvoni ihmisenä laajemmassa kontekstissa ole riippuvainen siitä, miten yksittäinen puhe tai kirjoitus onnistuu.

Viime aikoinakin olen vielä joutunut tilanteisiin, joissa olen puntaroinut, lähdenkö pitämään puhetta tietylle yleisölle. Välillä olen kieltäytynytkin, mikäli aikataulu ei ole ollut riittävä valmistautumiseen tai olen tuntenut, että minulla ei ole aiheesta riittävästi sanottavaa.

Epämukavuusalueelle meneminen kehittää ihmistä. Oman kokemuksena jakaminen asettaa ihmisen haavoittuvaksi muiden kritiikille, mutta tuo myös uskottavuutta ja luotettavuutta. Tutuissa ja turvallisissa tilanteissa pysytteleminen ja riskin välttäminen passivoi ihmistä. Itsensä likoon laittaminen taas aktivoi. Voi ainakin sanoa, että yritin parhaani!

Toisinaan olen hämmästynyt siitä, miten ihan tavalliset ihmiset kohoavat normaalia paremmalle ulosannin tasolle, kun puhuvat yleisön edessä itselleen tärkeästä asiasta, jota ovat itsekseen pidemmän aikaa miettineet. Kokemattomankin puhujan puhe voi olla taianomainen, yleisöön vetoava ja koskettava, kun puhujasta näkee, että hän on aito ja vilpitön ja esiintyy omana itsenään.

Joku sanoi joskus viisaasti, että harva on rohkea syntyessään – mutta rohkeutta ei olekaan se, että ei pelkää, vaan se, että tekee asioita siitä huolimatta.

Teksti ja kuvat: Tiltu Nurminen

Malleja hyvistä puheista löytyy myös täältä: TED.com!

Ehkä sinua kiinnostaa myös toisen blogini julkaisu: Vanhan talon tarinoita: Isänpäiväksi toivotaan lisää lunta!