Avainsana-arkisto: arkkitehtisuunnittelu Turku

kansi

Kylmästä ullakosta lämmintä asuintilaa

Kolmihenkinen Port Arthurin kaupunginosassa Turussa asuva perhe toivoi viehättävän asuntonsa kylmälle ullakolle lisää asuintilaa. Asunto sijaitsee kahden rauhallisen kadun kulmauksessa ja myös ullakon kattomuoto oli moninainen sekä ulkokulmassa katujen  suuntaan että sisäkulmassa pihalle päin. Lisähaasteen toi naapurin asunnon sijainti osittain limittäin remontoitavan vintin alla.

Välipohja paloeristettiin, samoin naapureiden väliset sivuseinät ullakolla. Portaille löytyi paikka keskikerroksen aulan keskeltä.

Nyt aikuisilla on oma viihtyisä makuuhuone viistojen kattojen alla ja tyttären huoneessa on kaksi kattoikkunaa tuomassa valoa.

Samaan ullakkokerrokseen saatiin mahtumaan myös spa-henkinen kylpyhuone, johon eri tasossa olleiden lattiapalkkien ansiosta saatiin kylpyamme upotettua lattiapinnan tasoon. Sieltä kuulemma asunnon isäntä katselee talvisin tähtitaivasta kattoikkunasta rentoutuessaan kylvyssä työviikon päätteeksi.

Kattojen tasolta voi kokea ihan uudenlaisia näkymiä historiallisen puutalokaupunginosan ylle uusista, mutta vanhan mallin mukaan valmistetuista, pienistä ullakon sivuikkunoista.

Kaiken kaikkiaan perhe tuntuu viihtyvän hyvin keskellä kaupunkia sijaitsevassa kauniissa kodissaan!

RantanenVinttiRemontti (17 of 18)

Kuvat nykytilanteesta Henrik Haapala/Masiina ja ullakon lähtötilanteesta Juha Rantanen. Teksti Tiltu Nurminen, Arkkitehtitoimisto Creative Turku.

Historiallisten puutalojen uudistus Turun keskustassa

Aivan Kakolan kupeessa Malminkadulla, Turun Port Arthurin kaupunginosassa, sijaitsee yhdeksän puutalon rykelmä kauniilla puistoisella alueella kaupungin sydämessä. Talot on rakennettu 1900-luvun alussa ja ne ovat säilyneet hienona kokonaisuutena eri omistajien hallussa.

Asiakkaani ostivat vuosi sitten kaksi taloa tästä korttelista. Tarkoituksena oli palauttaa asuntojen tilajako lähemmäs alkuperäistä tilannetta ja kunnostaa rapistuneet rakennukset uuteen uskoon.

Korjauskohteena olivat kaksi harmaakattoista taloa.

Korjauskohteena olivat kaksi harmaakattoista taloa.

Julkisivu ennen remonttia.

Julkisivu ennen remonttia.

ullakko

Kahden rakennuksen yhteensä neljästä asunnosta tehtiin siis kahdeksan asuntoa, joihin kuhunkin tuli ensimmäiseen kerrokseen tupakeittiö-olohuone-tila ja kylmään vinttiin tehtiin lämpimät makuuhuone- ja kylpyhuonetilat.

Vanhat jyrkät vintin portaat purettiin ja korvattiin uusilla nykynormien mukaisilla, turvallisilla, huoneistojen sisäisillä portailla. Kellari jaettiin myös siten, että jokainen huoneisto sai oman varastotilansa.

Vintin ja 1.kerroksen välinen välipohja purettiin ja rakennettiin uudestaan.

Vintin ja 1.kerroksen välinen välipohja purettiin ja rakennettiin uudestaan.

Malminkatu-4

Uusi makuuhuone ullakolla.

Uudet portaat eteistilassa.

Julkisivu oli melko rappeutuneessa kunnossa, joten ikkunat ja ovet uusittiin vanhan mallin mukaan, samoin kuin julkisivulaudoitus tarvittavalta osin. Talo maalattiin myös saman värisellä vaalean keltaisella pellavaöljymaalilla kuin ennenkin.

Katolle lisättiin kattoikkunat joka huoneistoon. Ne toimivat myös ullakkohuoneiden poistumistiereitteinä. Vanhat pääsisäänkäynnit otettiin nyt uudestaan käyttöön ja muutamaan kohtaan rakennettiin uudet ovet ja portaat vastaamaan talon alkuperäistä ilmettä.

Malminkadulle suuntautuva julkisivu on koristeellisin.

Alkuperäiset piirustukset vuodelta 1902.

Hankkeen aikana kysyttiin neuvoja ja ohjeita myös Turun Maakuntamuseolta sekä neuvoteltiin asemakaavan asettamista vaatimuksista Rakennusvalvonnan lupa-arkkitehdin kanssa.

Lupa saatiin loppukesästä ja talot on kunnostettu viime syksyn aikana. Viimeiset pihatyöt ovat juuri valmistuneet ja asunnot ovat nyt valmiita ja myynnissä.

Malminkatu-3

Uudistettu 1.kerroksen tupakeittiö.

Malminkatu-5

Ullakon uusi kylpyhuone.

Rakennukset on remontoitu pieteetillä historiaa kunnioittaen, mutta samalla sisätilat ovat asiakkaan kädenjäljen ansiosta raikkaat ja modernit. Yhdistelmä toimii mielestäni hyvin.

Teksti ja kuvat: Tiltu Nurminen, Arkkitehti SAFA, Arkkitehtitoimisto Creative Turku, Havainnekuvat sisätiloista asiakkaan teettämät.

tiltu-1

Talon suunnittelu on arkkitehdin ja asiakkaan yhteinen prosessi

Parhaimmillaan rakennuksen suunnittelu etenee yhteisessä prosessissa, jossa sekä arkkitehti rakentamisen asiantuntijana, että asiakas oman kotinsa, tilantarpeensa ja elämäntapansa asiantuntijana miettivät yhdessä parasta mahdollista vaihtoehtoa juuri kohdalla olevaan tilanteeseen.

arkkitehtitoimistocreative-6

Useimmiten suunnittelu lähtee liikkeelle siitä, että asiakas kutsuu arkkitehdin joko tontille, johon uusi rakennus on tarkoitus rakentaa tai kotiinsa, jota on tarkoitus laajentaa tai remontoida. Suunnittelija pääsee tutustumaan nykytilanteeseen ja asiakkaan elämäntilanteeseen ja –tyyliin. Samalla kuullaan millaisia toiveita ja unelmia asiakkaalla on oman kotinsa tai muun uuden tai remontoitavan rakennuksen suhteen.

tiltu-2

Kuuntelusta suunnitteluun ja visioihin

Omalla kohdallani keskityn aluksi kuuntelemaan tilaajan ajatuksia ja havainnoimaan tontin tai kodin nykytilannetta. Otan vastaan tietoa ja mielikuvia tulevaisuuden toiveista – juuri sen ihmisen tai perheen tarpeista. En maalaile visioita vielä ensimmäisellä käynnillä vaan silloin on meneillään tiedon keruu.

Vasta myöhemmin asioiden hetken hauduttua päässäni, alkaa hahmottua ideoita ja ehdotuksia suunnittelupulman ratkaisuiksi – siis vastauksia kysymyksiin kuten: miten rakennus asettuu tontille, miten vastataan rakennusmassoilla maastonmuotoihin, kuinka ilmansuunnat vaikuttavat asumiseen, millainen mikroilmasto on tontilla tai miten voidaan luoda rauhallisia ja lämpimiä istuskelupaikkoja terasseille rakennuksen suojaisiin kohtiin?

tiltu-5

Tilasuunnittelu on moniulotteinen kokonaisuus

Samalla alkaa pohdinta pohjapiirustuksen muodosta – miten tilat asettuvat suhteessa toisiinsa ja suhteessa kokonaisuuteen tontilla. Mistä suunnasta tullaan sisään ja mille puolelle paistaa aurinko? Usein tärkeänä seikkana on maisema – mihin suuntaan katsellaan aamiaispöydässä istuessa tai missä rentoudutaan työpäivän päätteeksi. Katsotaanko auringonlaskua takkatulen äärellä isoista ikkunoista, jotka avautuvat kauniiseen luontomaisemaan tai merelle – tai halutaanko suojata oleskelualue ympäröivien talojen suunnalta.

Parhaita kommentteja olen saanut asiakkailta, jotka ovat olleet tyytyväisiä siihen, että luonnoksia ja vaihtoehtoja on ollut paljon, jolloin on voinut edetä ajatuksissaan myös sulkemalla pois joitain suunnitelmia ja valitsemalla sitten parhaat palat mieluisista piirustuksista.

Arkkitehdilta odotetaan usein juuri estetiikan tuntemusta, tilataan kauneutta samaan aikaan kun halutaan toteuttaa tilojen käytännöllisyyttä ja viihtyisyyttä. Se kaikki toimii kokonaispakettina, yksi siirto vaikuttaa heti toiseen. Kun ikkunankoko muuttuu tai sen paikka vaihtuu, muotoutuu julkisivun lisäksi samalla sisätilojen tunnelma ja kalustettavuus. Aina on hyvä miettiä jo valmiiksi mahdolliset sänkyjen, sohvien ja pöytien paikat, jotta huoneita pystyy oikeasti kalustamaan siten, että lopputulos on harmoninen ja miellyttävä.

tiltu-6

Keskustelujen kautta hyviä oivalluksia

Yleensä luonnoksista viriää hienoja keskusteluja asiakkaiden kanssa, niistä syntyy ajatuksia ja samalla ihan uusia ideoita – molemmille osapuolille! Kun toiveet saadaan piirustuksen muotoon, ne muuttuvat konkreettisiksi. Silloin niitä on helpompi käsitellä kuin vain ajatuksen tasolla päässä pyöritellen. Siinä kohdin lähtee liikkeelle ajatusprosessi, jossa joitain elementtejä hylätään ja toisia valitaan jatkokehittelyä varten. Ajatukset jalostuvat eteenpäin ja muuttuvat keskustelujen myötä optimaaliseksi ratkaisuksi juuri tähän suunnittelutarpeeseen.

Joskus ajatukset asiakkaan kanssa eivät heti kohtaa, eikä toivottua ratkaisua löydy ensimmäisistä luonnosversioista. Siitä ei kannata vielä masentua vaan odotukset käydään tarkemmin läpi ja arkkitehti saa paremman käsityksen siitä mitä asiakas toivoo. Asiakkaan omat ajatukset usein selkiytyvät ja tarkentuvat tässä vaiheessa. Arkkitehtina en suutu suorasta palautteesta vaan otan sen huomioon miettiessäni eri lähestymistapoja uusiin versioihin suunnitelmasta.

Yleensä jo seuraavalla kierroksella löytyy sellaisia muotoja ja tilaratkaisuja, että päästään jatkamaan yhteiseen suuntaan hyvällä mielellä. Lopputuloksen täytyy miellyttää molempia osapuolia, jotta sekä asiakas voi olla tyytyväinen oman kotinsa suunnitelmiin ja arkkitehti voi toteuttaa ammattitaitoaan siten kuin parhaiten osaa. Parhaimmillaan molemmat osapuolet ovat inspiroituneita ja innoissaan suunnitelman kehittyessä yhteistuumin!

tiltu-3

Luonnokset jalostuvat rakennuslupakuviksi sopivassa ajassa

Useimmiten tapaamisia asiakkaan kanssa on kolmisen kertaa, riippuen projektin koosta. Sen jälkeen päästään jo rakennuslupavalmiuteen ja voidaan käydä esittelemässä suunnitelmia rakennusvalvonnassa lupa-arkkitehdille. Sieltä evääksi saadaan joko samantien hyväksyntä luonnoksille tai pieniä korjausehdotuksia tai lisäysvaatimuksia. Asiakkaan on hyvä olla mukana kuulemassa nuo asiat ja kertomassa myös oma näkemyksensä aiheesta.

Kun nuo tarkennukset on saatu mukaan suunnitelmaan, saadaan rakennuslupa sisään ja viranomaiskäsittelyyn. Lopuksi pisteenä ii:n päälle saadaan rakennuslupa ja varsinainen käytännön toteutus voi alkaa! Silloin asiakkaan unelmat muuttuvat todeksi ja arkkitehtina on hieno nähdä kuinka piirustukset siirtyvät todelliseen tilaan muodoiksi maisemassa ja rakennusmassoiksi tontilla.

Koko prosessiin kuluu aikaa muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen riippuen vähän siitä kuinka kiire tilaajalla on. Mikäli aikaa on runsaasti, on asiakkaalla itselläänkin enemmän varaa haudutella eri vaihtoehtoja ja punnita mitkä asiat ovat itselle tärkeimmät. Ihan kaikkia toiveita ei yleensä voi toteuttaa, mutta niistä voi valita merkityksellisimmät – arkkitehti antaa siihen raamit ja kokoaa yhteen ne asiat, jotka on mahdollista yhdistää juuri tähän projektiin.

tiltu-8

Hyvä luottamussuhde on oleellinen

Oman elämän usein tärkeimmän sijoituksen toteutus vaatii luotettavan asiakas-arkkitehti-suhteen, jossa on hyvä yhteisymmärrys ja ollaan samalla aaltopituudella. Joskus asiakassuhteet muuttuvat ystävyyssuhteiksi, kun samantyyppiset elämänasenteet tai –tilanteet kohtaavat. Kaikenkaikkiaan asiakkaalle on tietysti tärkeää, että arkkitehti todella kuuntelee mitä hän tarvitsee ja toteuttaa sen kuviin parhaan osaamisensa mukaan.

Arkkitehtina annan tuohon tilanteeseen suunnittelukokemukseni ja tietotaitoni oman harkintani mukaisella suunnitteluprosessilla ja aina parhaalla mahdollisella hyötylaatusuhteella. Se tarkoittaa sitä, että jo luonnosvaiheessa mietin, miten talo oikeasti rakennetaan ja että suunnittelutunnit käytetään tehokkaasti siten, että jo alkuvaiheessa otetaan huomioon täsmällisyys lupakuvia ajatellen.

Oletan, että asiakkaani myös vaistoavat sen arvon, mitä hyvin suunniteltu, kaunis ja viihtyisä koti tuo pitkäntähtäimen sijoituksena – sijoituksena sekä itseensä ja omaan hyvinvointiin, että taloudellisena sijoituksena ajattomaan, terveeseen ja kestävään rakennukseen.

 

Jutun kuvituksena talo, jonka remontoivat Maskuun Henrikki ja Anna-Maija Moliis. Lue lisää talon suunnittelusta ja rakennusvaiheesta artikkelista: Vanhan talon laajennus vinttiin!

Arkkitehtitoimisto Creative Turku

Teksti: Tiltu Nurminen, arkkitehti SAFA, Arkkitehtitoimisto Creative Turku

Talon kuvat: Aki Aro, henkilökuva Anu Berghuis

Lapsiperheelle käytönnöllinen ja kaunis koti vanhasta talosta

Nuori lapsiperhe asuu Turun Nummen kaupunginosassa, Aurajoen rannalla, viehättävässä pihapiirissä, joka koostuu 1700-luvulla rakennetuista taloista. Heidän rakennushistoriallisesti arvokas asuntonsa on 1800- ja 1900 –lukujen vaihteessa yhdistetty kahdesta erillisestä asuintalosta ja on nykyisin L-kirjaimen muotoinen. Talon vanhin osa on keskiaikainen kellari.

Viimeisin virallinen piirros talosta oli 1940-luvulta. Vuosikymmenten varrella taloa on muokattu monin tavoin: kuisteja on purettu, sisäseiniä rakennettu ja ikkunoita vaihdettu. Nyt haluttiin palata takaisin lähemmäs talon alkuperäistä pohjapiirustusta ja purkaa pois ylimääräisiä kevyitä seiniä, jotka tekevät talosta sokkeloisen ja epäkäytännöllisen tämän hetken nykyaikaista asumista ajatellen.

Piirretään ajantasaiset mittakuvat

Ensimmäinen tehtävä minulle arkkitehtinä oli piirtää talosta nykytilannetta vastaava pohjapiirustus ja julkisivukuvat. Perheen äiti oli apuna, kun mittasimme taloa lasermitalla ja mittanauhalla. Kaikki huoneet saivat todelliset muotonsa paperille ja ikkunat sekä ovet merkittiin oikeille kohdilleen.

Sen jälkeen alkoi mietintä käytännöllisemmän pohjaratkaisun muokkaamisesta siten, että remontti voitaisiin toteuttaa järkevästi ja taloudellisesti, mahdollisimman pienillä muutoksilla. Tarkoituksena oli parantaa talon viihtyvyyttä, toimivuutta ja kauneutta säilyttäen samalla mahdollisimman paljon talon historiallista arvoa.

Tupakeittiön siirto ja uudet kylpytilat

Isoin kysymys liittyi kenties tupakeittiön kohtaloon. Nykyinen keittiön paikka oli talon päädyssä ja vähän eristyksissä muista huoneista. Perheen luona käy paljon vieraita ja heille halutaan kattaa juhlapöytä mieluiten ruokasaliin tai juhlavampaan vanhaan saliin.

Suunnitelmien edetessä päädyttiinkin lopulta siirtämään keittiö melko keskelle taloa. Sen tieltä on tarkoitus purkaa ylimääräisiä kevyitä väliseiniä. Keittiön sijainti on keskeinen myös siksi, että siellä oleskellaan paljon – lapset mahtuvat leikkimään siellä samalla kun valmistellaan ruokaa tai touhutaan normaaleja arkipuuhia.

Talon päätyyn suunniteltiin sauna, kylpyhuone ja iso kodinhoitohuone sekä päätysisäänkäynnin yhteyteen kuraeteinen arkikäyttöön. Saunan yhteydestä pääsee jatkossa myös vilvoittelemaan suojaiselle pohjoispihalle uuden uloskäynnin kautta – samoin kuin tuulettamaan ja kuivattamaan pyykkiä.

tiltu-nurminen-2

Talon tyyliin luontevasti sopiva uusi kuisti

Tarkoitus on myös vaihtaa pääsisäänkäynnin paikkaa talon edustavimmalle puolelle, aurinkoiselle länsipihalle, joka onkin luonteva saapumissuunta pihatieltä puistomaisen pihan kautta. Samalla perhe saa myös ihan omaa yksityisyyttä ja rauhallista ulko-oleskelualuetta lasten leikkeihin ja aikuisten kahvitteluun ulkoterassilla tai uudella kuistilla.

Uuden kuistin pääajatuksena oli, että se näyttäisi siltä kuin olisi aina ollut siinä olemassa. Eli tavoitteena oli vanhan talon tunnelman mukainen kuisti, joka olisi talon kaunistus.

Yleisesti tavoiteltiin julkisivuissa ja pienissä ikkunamuutoksissa arkkitehtonisen linjan selkeytystä ja eheytystä. Asunnon olisi oltava selkeä, mutta myös muunneltava, arvokas ja jykevä. Kaikessa pyrittiin huomioimaan, että talon henki säilyy ja on aistittavissa mittakaavassa ja materiaaleissa.

Vaihtoehtojen näkeminen paperilla auttaa ajatusten selkiyttämisessä

Kun remonttia suunnitellaan, asukkailla on mielessä useita toiveita ja tavoitteita, mutta ajatukset ovat vähän ristikkäin ja päällekkäin. Suunnitelmien näkeminen paperilla todellisessa ja oikeassa mittakaavassa auttaa hahmottamaan realistisia mahdollisuuksia. Arkkitehtina en tyrkytä omia mieltymyksiäni vaan esitän mielestäni hyviä vaihtoehtoja, joista asiakkaat valitsevat itselleen mieluisimmat.

Asukkaat ovat olleet tyytyväisiä siihen, että sekä pohjaratkaisuista että julkisivun muutosehdotuksista on ollut monta vaihtoehtoa. Silloin on ollut helpompi hahmottaa mikä itseä oikein miellyttää ja karsia pois ei-niin-kiinnostavat vaihtoehdot. Suunnitelmia on edistetty askel kerrallaan ja asukkaat ovat haudutelleet vaihtoehtoja mielessään rauhassa – sitten on edetty aina seuraavaan vaiheeseen.

Hyvää palautetta on tullut myös siitä, että tuleva remontti vaikuttaa työmäärältään ja kustannuksiltaan kohtuulliselta ja huonetilat loksahtavat uusille paikoilleen suhteellisen pienillä muutoksilla, vain muutaman seinänpätkän purkamisella ja parilla pienellä uudella rakenteella. Remonttia on mahdollista tehdä myös osissa siten, että normaali asuminen voi jatkua muissa osissa taloa sujuvasti.

Myös talon rakenteellinen terveellisyys on olennainen osa suunnittelua ja remontointia

Tässä talossa asuvalle perheelle syntyi nyt kesällä kolmas lapsi ja sillä aikaa kun talon väki oli synnytyssairaalassa satuin sattumalta osumaan juttusille talon rouvan isän kanssa, joka on rakennusalan pitkän linjan yrittäjä. Puhuimme pitkät pätkät terveellisistä rakenteista ja hengittävistä taloista. Hänellekin oli tullut jo vastaan tutkimus myrkyllisistä mikrobeista, joita syntyy ilmatiiviissä rakenteissa, kun esim. kipsilevy pääsee kastumaan.

Olin viime syksynä Turku-SAFA:n puolesta yksi Terve talo -seminaarin järjestäjistä ja ehkä herättelevin puhujamme siellä oli professori Mirja Salkinoja-Salonen, jonka luento löytyy videona tästä linkistä: Rakennusterveys ja ihminen.

Terveet rakenteet ensisijaisia

Nykyiset rakennusmääräykset on muokattu edistämään energiatehokkuutta, mutta asukkaan kannalta ehkä vielä tärkeämpää olisi rakenteiden terveellisyys ja hengittävyys. Vanhoissa hirsitalossa siihen on oiva mahdollisuus, kun rakenteet sisältävät vain puukuituisia aineita. Ilma saa kulkea rakenteiden läpi molempiin suuntiin vapaasti vuodenajasta ja sisä- ja ulkotilan kosteustasapainosta riippuen.

Toivottavasti perinnerakentamisen oppeja osattaisiin hyödyntää myös nykyrakenteissa uusissa taloissa ja rakentajille annettaisiin vapaus itse valita filosofia, jonka mukaan rakennetaan omaa asuntoa – energiapihi vai terveellisen hengittävä, vai kenties jopa molempia!

Teksti ja kuvat: Tiltu Nurminen, arkkitehti SAFA, Arkkitehtitoimisto Creative Turku

ps. Oman asuntoni remontoinnin vaiheita voit lukea täältä: Vanhan talon tarinoita / TS koti