Avainsana-arkisto: keramiikka

Raku-saven alkuvoimaista mystiikkaa

Toukokuun alun lauantaina keräännyimme keramiikkaopettaja Tuula Viran kodin pihalle testailemaan miten raku-saven poltto onnistuu kaasu-uunissa ulkona.

Mukana oli kaksi ammattilaista sekä harrastusporukkaa savikurssilta. Joten hyvinhän tuo kokeilu onnistui. Jotain kiehtovaa siinä oli, kun kuumia höyryäviä ja savuavia esineitä nosteltiin uunista toiseen ja heiteltiin lopuksi vettä päälle, jolloin ne sihahtelivat ja höyrysivät vielä voimakkaasti.

Lasitin pienet raakapoltetut riipukset turkoosilla lasitteella.Ja isot persiansinisellä lasitteella.
Uuni jouduttiin lämmittämään moneen kertaan, koska kerralla mahtui vain osa töistä sisään.
Uuni lämmitettiin lähes tuhanteen asteeseen.
Savustuspönttö täytettiin sanomalehtipaperitolloilla.

Kun kuumia savitöitä siirrettiin sanomalehtien sekaan, ne sytyttivät paperin palamaan.

Esineitä piti siirtää pitkillä pihdeillä käsineet kädessä.
Keramiikkahiiri ”nauraa” kuumassa savustuspöntössä.
Sekaan heitettiin lisää sanomalehtipaperia, niin loput esineet saatiin laskettua pehmeästi niiden sekaan.
Tästä olisi ollut kätevä lähettää vaikka savumerkkejä.
Noin kymmenen minuutin savustuksen jälkeen tuli valmista.
Esineet nosteltiin pihdeillä nurmikolle ja kasteltiin kylmällä vedellä. Alkoi kuulua jännää sihahtelua!
Pintaa saattoi puhdistaa ja hioa teräsvillalla jos halusi.
Tuhkasta nousi lohikäärme… …ja feniks-lintu!
Koivun rungon näköisessä esineessä oli valkoinen lasite pohjalla. Mustat osat olivat ilman lasitetta, joten ne nokeentuivat sopivasti.
Krakeloitunut pinta.
Kirkkaalla lasitteella lasitetuista töistä tuli lähes mustia.
Hopeanhohtoinen päärynä.
Pilkkujen kohdissa oli kirkasta lasitetta, muualla mattapinta.
Omat työni näyttivät lähes valuraudalta tai joltain metallilta.
Persiansininen muuttui kuparinväriseksi tässä käsittelyssä.
Vertasin keraamista lautastani vanhaan ruostuneeseen hevosenkenkään.
Pienistä pyöreistä laatoistani tuli kuin arkeologisia löytöjä. Eri värisiä vaikka niissä oli täsmälleen sama turkoosinsininen lasite.
Valmiita töitä voisi vielä halutessaan käsitellä vaikka mehiläisvahalla.

Kuvat ja teksti: Tiltu Nurminen

Keväistä keramiikkaa

Huhtikuun ajan ovat Nousiaisten työväenopiston keramiikkapiirin työt kevätnäyttelyssä Nousiaisten kirjastossa. En selosta tällä kertaa enempää – kuvat puhukoot puolestaan!

Pitsiliinalla painettuja töitä:

Kuvansiirtotekniikalla tehtyjä töitä:

Aidolla kasvinlehdellä painettu kuvio saven pinnassa:

Kahdella eri värisellä savella tehty lautanen.

Saven pinta koristeltu kirkkaan värisellä ”karamellilasitteella”.

Saven pintaan kaiverrettu kuvio. Väri on jäänyt uurteisiin.

Kuvat ja teksti: Tiltu Nurminen

 

IMG_5136

Kukkoja ja korsetteja

IMG_5149Värien loisteesta, huumorintajusta, ennakkoluulottomasta muotoilusta ja kokeilunhalusta – siitä on keramiikkatyöt tehty.

Tanssiminen, laulaminen, piirtäminen, käsityöt tai mikä tahansa taidemuoto ovat luovan ilmaisun ilmentymiä.

Kun oman sisäisen minänsä päästää vapaaksi, voi tuottaa maailmaan kauneutta, uusia oivalluksia tai omia haaveiden toteutuksia saven tai muun materiaalin kautta – ja siten pukea tunteita ja ajatuksia konkreettisiksi kosketeltaviksi tai katseltaviksi muodoiksi.

IMG_5151Tavallisiksi harrastuksiksi koetut neulominen, virkkaus, ompelu, puun veisto tai vaikka metallityöt ovat hyvää taideterapiaa jokaiselle. Ihan huomaamatta ne lisäävät hyvinvointia ja iloa elämään.

Tekniikan ja taidon kehittyessä itseään pystyy ehkä ilmaisemaan aina entistä paremmin.

Saven kaarteisiin ja kutimen silmukoihin kudotaan ja muotoillaan omaa tarinaa sekä sisintä joskus tarkoituksella, toisinaan ilman erityistä tavoitetta, intuitiivisesti.

IMG_2219Omien töiden esittely muille vaatii ehkä hieman rohkeutta, mutta muilta saatu palaute tai yhdessä tekemisen tunne tuo voimaa ja kehitystä tekemiseen.

Hyvänhenkinen ilmapiiri taide- tai käsityökurssilla vie kaikkia osallistujia eteenpäin.

Opettaja, joka antaa oppilailleen vapaat kädet ja opastaa hyväntuulisesti huomioiden jokaista vuorotellen, vapauttaa luovuuden ryhmässä. Sopivien haasteiden antaminen nostaa tekijän aina uudelle askelmalle, ylittämään itsensä.

IMG_5144Pieni tai hauska savikana tai -kukko tai hullutteleva ihmishahmo voi olla juuri se, joka saa toisen ihmisen huudahtamaan onnesta tai itkemään ihmetyksestä.

Näihin näennäisen tavallisiin muotoihin voi kätkeytyä sellaista läsnäoloa tai sielujen sympatiaa, joka on omiaan kertomaan salaisuuksia ihmisen pintaa syvemmältä.

Lahjaksi annettu savienkeli tai -siili tuo aina henkilökohtaisen viestin mukanaan.

IMG_3638Omin käsin muotoiltu esine on ainutlaatuinen ja uniikki, vaikka kaupasta ostettu on ehkä säännöllisemmän muotoinen tai symmetrisempi.

Jopa pieneet virheet viestivät inhimillisyydestä ja tekevät esineestä omalla tavallaan täydellisen. Itselleen ei saa olla liian ankara. Paras tulos syntyy rennosti, pakottamatta.

Savi on hyvä opettaja kärsivällisyyteen ja perfektionismista luopumiseen. Sitä ei voi käskeä tai ohjata liian vaativasti, uuni tekee väreille ja pinnoille sen minkä haluaa. Lopputulos on aina pieni yllätys!

Raision Työväenopiston keramiikkakurssin töitä on esillä näyttelyssä Nousiaisten kirjastossa huhtikuun loppuun asti kirjaston aukioloaikoina.

IMG_2220

”KORSETTI ELI KURELIIVI ON VARTALOA MUOTOILEVA VAATE, JOKA ON VALMISTETTU TUKEVASTA KANKAASTA JA SITÄ MUODOSSA PITÄVISTÄ LUISTA, JOTKA OVAT NYKYISIN USEIMMIN METALLIA TAI MUOVIA.”

IMG_2221

”KORSETTI KIRISTETÄÄN NYÖRITYKSEN AVULLA, JOKA ON YLEENSÄ SELKÄPUOLELLA.”

IMG_2216

”KORSETTIEN ETUPUOLELLA ON USEIN PLANSETTI, ELI PUKEMISTA HELPOTTAVAT LUIHIN KIINNITETYT HAKASET.”

IMG_2217

”ENSIMMÄISET KORSETIT OVAT 1500-LUVUN LOPULTA. ALUN PERIN KORSETIT TOIMIVAT ALUSVAATTEINA, MUTTA NYKYÄÄN NIITÄ VALMISTETAAN MYÖS PÄÄLLYSVAATTEIKSI.”

IMG_3639

”SUURIN OSA KORSETEISTA OLI JA ON TARKOITETTU NAISTEN KÄYTTÖÖN, MUTTA MYÖS MIEHET OVAT KÄYTTÄNEET KORSETTEJA SOLAKOITTAVANA JA RYHTIÄ TUKEVANA ALUSVAATTEENA.”

IMG_5139

”KERAMIIKAN HARRASTAJALLA ON USEIMMITEN KÄYTÖSSÄÄN VALMIINA OSTETTUA SAVEA. SE EI VAADI KUIN JONKIN VERRAN VAIVAAMISTA ENNEN MUOVAAMISEN ALOITTAMISTA.”

IMG_5154

”LEVYTEKNIIKASSA VALMISTETAAN SAVILEVY JOSTA LEIKATAAN PALOJA JOTKA LIITETÄÄN YHTEEN.”

IMG_5152

”SAVIESINEET POLTETAAN NYKYISIN USEIMMITEN SÄHKÖUUNISSA. POLTTAMISEN TARKOITUKSENA ON SAVEN MUUTTUMINEN KOVAKSI JA VETTÄ KESTÄVÄKSI.”

IMG_2205

”PINTAA VOIDAAN KUVIOIDA TYÖKALUILLA, SITÄ VOIDAAN KAIVERTAA TAI LEIMATA, KIILLOTTAA TAI PINTAAN VOIDAAN LIITTÄÄ SAVESTA TEHTYJÄ ERILLISIÄ KORISTEITA.”

IMG_5143

”YLEENSÄ SAVIESINEET POLTETAAN KAKSI KERTAA. ENSIN ON NS. RAAKAPOLTTO, JOKA ON LÄMPÖTILALTAAN HIEMAN LOPULLISTA LASITUSPOLTTOA MATALAMPI. SEN JÄLKEEN ESINE VOIDAAN LASITTAA ELI PINNOITTAA VETEEN SEKOITETULLA LASITEAINEELLA.”

IMG_2204

”ERI SAVILAADUT VAATIVAT ERILAISEN POLTTOLÄMPÖTILAN. KOTIMAINEN PUNASAVI POLTETAAN NOIN 950 °C:N LÄMPÖTILASSA JA KIVITAVARA-SAVILAATU NOIN 1 280 ASTEESSA.”

IMG_5142

”MUOTOILTUA ASTIAA VOIDAAN KORISTELLA LUKUISIN ERI TAVOIN ENNEN SEN KUIVUMISTA. PINTAAN VOIDAAN MYÖS MAALATA VÄRIPIGMENTEILLÄ TAI VÄRILLISILLÄ SAVILIETTEILLÄ.”

IMG_5156

”KERAAMISIA ASTIOITA ON VALMISTETTU JO VUOSITUHANSIEN AJAN.”

Kuvat: Tiltu Nurminen

Kuvatekstien lähde: Wikipedia