Avainsana-arkisto: Pariisi

Akvarellikurssi Pariisissa

Onnekkaiden sattumien ja Pariisissa asuvan ystäväni Anun avustuksella saimme kutsun pitää mindfulness-akvarellikurssia kansainvälisen koulun yhteisön jäsenille Pariisin kauniilla esikaupunkialueella, englantilaisen Barbaran viehättävässä talossa.

Rentoutumisen, keskittymisen ja hyväksyvän läsnäolon yhdistäminen vesivärimaalaamiseen oli heidän mielestään kiinnostava konsepti. Vastaavia kursseja olemme pitäneet jo Suomessakin muutamia yhdessä Mindfulness-ohjaaja Mia Haapalan kanssa viime vuonna.

Akvarellien maalaus on hetkeen keskittymistä. Aluksi ei tarvitse päättää niinkään valmiiksi mitä tavoittelee. Sen sijaan voi mieluusti päästää irti tarkoista tavoitteista ja antautua intuition vietäväksi. Se mitä haetaan kurssilla, on lapsenomainen uteliaisuus – mieli, joka on avoin, kiireetön ja vapaa.

Työ kehittyy tehdessä. Vielä aloittaessa ei voi tietää mitä oivalluksia tulee matkalla. Tekeminen alkaa väljästä hahmosta, jostain pisteestä ja laajenee vapaasti eri suuntiin.

Tyyli, tekniikka ja työtapa kehittyy ja muuttuu työstä toiseen. Kokeillen löytää itselleen sopivimmat elementit. Maalatessa on mahdollisuus ilmentää sitä, mikä on ihmisen alitajunnassa – kaikkea sitä aineistoa, mitä oman elämänhistorian aikana mieleen on tallentunut. Se vaikuttaa siihen, miten jotain aihetta tulkitsee paperille.

Pariisin kurssin yhteydessä ehdimme pitää myös muutaman päivän ihan turistilomaa ja kierrellä kaupungilla lasten kanssa. Kohteina oli mm. Musee d’Orsay, Sacre Coeurin katedraali ja katakombit – sekä tietysti oli mukavaa muuten vaan seurailla katuelämää  ja istahtaa kahvilaan rentoutumaan cafe cremen äärelle.

Tervetuloa myös mukaan akvarellikurssille Mynämäen Karjalaan 10.7.2016!

teksti ja kuvat: Tiltu Nurminen

Pariisissa vai Paraisilla

Kiivetessäni Eiffel-tornin portaita ylös 670 askelta kakkostasolle asti, jäin pohtimaan suurkaupungin elämää ja asumista. Hissijonot huipulle olisivat vaatineet monen tunnin jonotuksen ja netistä ostettavat etukäteisliput oli myyty loppuun jo kuukautta ennen matkaa. Maailman suosituimman turistikaupungin kaikki 45 miljoonaa vuosittaista turistia haluavat nähdä samat kohteet. Entäs sitten vakituiset asukkaat?

Ei voi kuin ihmetellä sitä ihmismäärää, joka suurkaupungissa asuu, liikkuu paikasta toiseen, syö, juo ja tuottaa jätettä. Vaikka ajattelee lukuja asukasmääristä, miljoona, kaksi tai kymmenen, tilanne muuttuu todelliseksi vasta sitten, kun sen keskellä seisoo itse. Mistä saadaan puhdasta vettä ja tuoretta salaattia kaikille näille ihmisille? Mihin viemäreiden sisällöt puretaan ja mihin kipataan roskat, kun 11 miljoonaa pariisilaista syö purkin jogurttia joka päivä ja keittää kahvit kapselikahvinkeittimellä?

Roomassa vai Rovaniemellä

Se mitä ihmiset tekevät pikkukaupungeissa tai maalaiskunnissa Suomessa tuskin heilauttaa maailman tasapainoa yhtään mihinkään verrattuna miljoonakaupunkien käytäntöihin. Tietysti me voimme olla esimerkkinä ja tehdä uusia keksintöjä, joissa käytetään kierrätysmateriaaleja ja energiaa säästäviä tuotteita ja ehkä saada niitä myydyksi jopa vientituotteina tai asiantuntijapalveluina alueille, joissa energiansäästöllä ja kierrätyksellä on todellista merkitystä.

Kuitenkaan kesäkuisella lomamatkallani Ranskaan en nähnyt esimerkiksi yhtään ainoaa tuulimyllyä missään, vaikka Suomessa niitä nyt pyritään pystyttämään jokaiseen niemeen ja notkelmaan. Mitähän pariisilaiset sanoisivat 185 metriä korkeista tuulimyllyistä keskellä asuinalueitaan? Maksaisivatko he kiltisti syöttötariffeja ulkomaalaisille yhtiöille, jotka pystyttäisivät niitä puistoihin ja jokivarsiin, ehkä Montmartren kukkulalle? Olisivatko he iloisia uusiutuvasta energiasta, joka välkkyisi diskovalon tavoin auringon heijastuessa lapojen takaa Notre Damen katedraalin ikkunoihin.

Lyonissa vai Loimaalla

Ihmisten pakkautumineen solmupisteisiin aiheuttaa hankaluuksia. Keskittämispolitiikalla pyritään ehkä luomaan työpaikkoja ja hankkimaan työntekijöitä niihin, mutta mitä tapahtuu, kun kymmenen miljoonaa ihmistä pyrkii työpaikalleen kahdeksaksi aamulla. Vaikka julkinen liikenne on suhteellisen sujuvaa suurkaupungissa kuten Pariisissa, kaatuu koko systeemi esimerkiksi junankuljettajien lakkoon. Metrolinjoista osa ei kulje, lentokentältä ei pääse keskustaan eikä kaukojunilla kaupungista toiseen. Auton vuokraus on huippukallista ja taksit juuttuvat ruuhkaan.

Millaista on suurkaupunkien kaupunkisuunnittelu? Keskustat ovat upeita historiallisine rakennuksineen, museoineen ja puistoineen, mutta keskustojen ulkopuolella alkaa epämääräinen teollisuusalueiden vyöhyke, joka jatkuu kilometrikaupalla, kunnes lopulta päästään vehreälle maaseudulle. Toisaalta siihen väliin mahtuu kaupunginosien verkosto, joissa asutaan ikään kuin maaseudun pikkukaupungeissa, matalissa kivitaloissa kiemurtelevien pikkukatujen varsilla. Näillä alueilla on mukava asua, mikäli niihin sattuu olemaan varaa.

Tokiossa vai Torniossa

Kannattaako Suomessa keskittää kaikkea asumista ja palveluja muutamiin kaupunkipisteisiin? Haluammeko ruuhkia, melua, saasteita ja kalliita tontteja? Nykyajan etätyömahdollisuudet mahdollistavat työnteon myös tiimityönä vaikka välissä on satoja kilometrejä. Eikö meidän kannattaisi panostaa nimenomaan väljyyteen, luonnonrauhaan, raikkaaseen ilmaan ja rauhalliseen äänimaailmaan. Meidän ei tarvitse matkia Keski-Eurooppaa asumisessa ja ympäristön suunnittelussa – voimme näyttää mallia ekologisessa elämäntavassa ja hyvinvoinnissa, joka ei vaadi tiivistä asumista tai pitkiä työmatkoja esikaupunkialueilta keskustaan.

Nauttikaamme europpalaisten suurkaupunkien nähtävyyksistä ja kulttuurikokemuksista aika ajoin, mutta olkaamme ylpeitä myös omasta maanläheisestä ja elämänmakuisesta pikkukaupunkien ja maalaiskuntien kulttuuristamme. Asuminen puhtaan luonnon keskellä on ylellisyyttä ja luksusta, johon meillä on varaa. Unohtakaamme haaveilut Pariisista, onhan meillä Paimio, Pöytyä ja Paattinen!

Kuvat ja teksti: Tiltu Nurminen. Lisää kuvia Artisokan fb-sivuilla!

IMG_9815