Avainsana-arkisto: rakentamisen haasteet

Tarinoita rakentamisen laadusta, kaavoituksesta ja kustannusosaamisesta, OSA 1: LAATU

KUKA OHJAA RAKENTAMISEN LAATUA JA KUSTANNUKSIA?

Tämän kevään arkkitehtipäivillä puhuttiin paneelikeskustelussa kaavoituksesta, tarinoista, rakentamisen laadusta ja kustannusosaamisesta. Yleisö osallistui keskusteluun yllättävän aktiivisesti. Ehkä syynä oli vetävään tyyliin keskustelua juontanut insinööri Ilkka Alvoittu, joka vuorotellen ärsytti ja hauskuutti kuulijoita.

Yhtenä ensimmäisistä alustuksista mainittiin, että tulevaisuus on sen, joka asettaa ongelmakentän – ja joka pääsee puhumaan. Kaikki eivät välttämättä saa ääntään kuuluviin. Mitkä ovat ne instanssit tai foorumit, joissa oman ajatuksensa saa tuoda julki? Pelkkä puhuminen ei sisällä vuorovaikutusta.

Mieluummin voisi asettaa lauseen hieman toisin: ”Tulevaisuus on sen, joka on puhutteleva.”

SAFA:N PUHEENJOHTAJA ESKO RAUTIOLA OTTAA KANTAA.

RAKENTAMISEN HAASTEENA MARKKINATALOUS

Keskustelussa todettiin, että isoja haasteita rakentamisalalle asettaa suomalaisten ikääntyminen. Vuonna 2030 meillä on 1,5 miljoonaa eläkeläistä. Tarvitaan miljoona esteetöntä asuntoa.

Onko suuren tarinan sivujuonne se, että työntekijät ja rahat loppuvat? Voiko tätä maata kutsua hyvinvointivaltioksi vielä siinä vaiheessa? Näistä realiteeteista on hyvä keskustella ajoissa.

Yleisöpuheenvuoroissa kysyttiin onko markkinataloudessa kysymys vain kysynnän ja tarjonnan laista vai voiko rakentamista ohjata jokin muu säätelymekanismi? Yleisön mielestä niin kauan kun keskusliikesysteemit määräävät, ei tapahdu muutosta tai se tapahtuu toivottoman hitaasti.

Kun seuraa uusia ryhmärakentamisprojekteja, joissa asukkaat itse ovat rakennuttajia, ovat neliökustannukset dramaattisesti jotain muuta kuin normirakennusprojekteissa.

Miksi näitä uusia rakennustapoja yritetään vaikeuttaa? Ryhmärakentamisen kustannukset saattavat olla jopa vain puolet perinteisen rakentamisen kustannuksista.

KESKUSTELUA JUONSI INSINÖÖRI ILKKA ALVOITTU.

MODERAATTORINA HANKEKEHITYSJOHTAJA  ILKKA ALVOITTU NCC:LTÄ.

KUKA OHJAA RAKENTAMISTA VIIMEKÄDESSÄ?

Yhtenä olennaisena kysymyksenä pidettiin sitä, että rakennusliikevetoisessa rakentamisessa ongelmana ovat suunnittelijan näkökulmasta myös ”näkymättömät omistajat”. Usein kyseessä ovat lakimiehet, jotka johtavat ja ohjaavat toimintaa pörssiyhtiöissä.

Suomessa on noin 4-5 isoa rakennusliikettä. Näiden omistajia ovat esimerkiksi eläkeyhtiöt tai yksityiset miljonäärit. Mieluummin tarvittaisiin vaikkapa 500 rakennusalan toimijaa, jolloin ehkä syntyisi aitoa monimuotoisuutta. Kaupunkikeskustojen suhteellinen hintataso voisi siten vähitellen muuttua.

Yhtenä kalliiden asuntojen syynä pidettiin myös liian hidasta kaavoitusta, jolloin asuntoja on tarjolla liian vähän. Keskustojen hintataso voi muuttua myös tiivistämällä olemassaolevia kaupunginosia.

Esimerkiksi Tampereen Tammelan kaupunginosan tiivistäminen siten, että 4000 uutta asukasta saadaan mahtumaan alueelle, on hinnaltaan vain kolmasosa verrattuna uuden alueen rakentamiseen koskemattomaan metsään.

Teksti ja kuvat: Tiltu Nurminen