Avainsana-arkisto: vuorovaikutus

Tarinoita rakentamisen laadusta, kaavoituksesta ja kustannusosaamisesta OSA 2: KAAVOITUS

ASUINALUEITA VAI KAUPUNKIALUEITA? 

Vuoden 2014 Arkkitehtipäivien yleisökeskustelussa käsiteltiin vuorovaikutusta kaupunkien suunnittelussa ja kaavoituksen mahdollisuuksia tuossa prosessissa.

Kaavoitus ja kansalaiskeskustelu

Kaavoitus on yksi vuorovaikutuksen keino. Voidaan valita avataanko keskustelua vai suljetaanko sitä. Käsitetäänkö kaavan kommentoija aina valittajaksi? Jos osallistuu keskusteluun, leimautuuko heti hankalaksi tyypiksi.

Pohdittiin myös sitä, sisältävätkö kaavat tarinoita – sisältöä, joka tarvitsee selostusta avautuakseen katsojalle? Kaavojen kehittelyvaiheiden yleisökeskustelujen sisältö kirjataan muistiin yleiskaava-asiakirjoihin, ne ovat osa tarinaa. Samalla yleiskaava luo edellytyksiä pienemmille tarinoille.

Jos suunnitelman viesti halutaan läpi esimerkiksi kaavassa, asioita pitää yksinkertaistaa. Kertojalla on vastuu ja valta siitä, mitä kerrotaan.

Kaavamääräyksiin toivottiin niin tarkkoja tarinoita, että rakennusvalvonta, luottamushenkilöt ja rakennusliikkeet sitoutuvat niihin.

Samalla pohdittiin, vaaditaanko SAFA-arkkitehdeilta rakennusvalvonnoissa tarkempia suunnitelmia kuin muilta suunnittelijoilta.

ARKKITEHTIPÄIVILLE OSALLISTUIVAT MM. PAULA KESKIKASTARI, TARMO MUSTONEN JA MAARIT KAIPIAINEN TURUSTA.

Tiukkaa ohjausta vai valinnan vapautta

Mietinnässä on myös kuinka tiukkoja kaavoista halutaan – ja toisaalta kuinka paljon halutaan jättää arkkitehdeille vapautta.

Suuret linjat ja isot visiot ovat niitä, joiden varaan kaupunkeja kannattaa rakentaa, ei irrallisten postimerkkitarinoiden pohjalta.

Kaavojen ideat pitäisi saada esille selkeästi. Kukaan ei muuten ymmärrä mikä on kaavan alkuperäinen tarkoitus. Kaavamerkinnät eivät avaudu kaikille.

Suunnittelijalle pitäisi myös antaa aikaa ottaa selville, mitä kaavoittaja on tarkoittanut. Rakennusliikkeiden tulisi ottaa tämä huomioon aikataulutuksessaan.

KAAVOITUSASIOITA KOMMENTOI MIKA HUHTALA OULUSTA.

Mitä kaavoituksella tavoitellaan

Keskustelussa todettiin myös, että varsin monenlaisia tarinoita ja unelmia kulkee usein rinnakkain. Meidän pitäisi kysyä itseltämme, mitä me tahdomme. Onko tällä hetkellä hukassa visio siitä, mikä on se yhteiskunta, jossa tahdomme olla? Tai millaista yhteiskuntaa tehdään lapsille. Mihin Suomi haluaa mennä?

Jotkut kuulijoista eivät uskoneet tarinoihin. Tarinankerronta on ehkä muoti-ilmiö. Tärkeämpää saattaisi olla kyky ja taito unelmoida. Hyvä ympäristö käynnistää ja aktivoi kaikkien mielikuvitusta.

Rakennusliikkeen kannalta tarina on myyntiväline. Aluekehityshankkeet ovat suomessa 95-prosenttisesti täysin samanlaisia: tavoitellaan urbaania sykettä, kivijalkakauppoja ja pyöräilymahdollisuuksia. Tarvitseeko kaikkien kuitenkaan tavoitella samoja asioita?

Tällä hetkellä esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ei pysty erottamaan alueita toisistaan, koska ne kaikki ovat niin samannäköisiä. Kuinka kukin alue voisi erottua muista alueista?

Nykyään kaavoitetaan useimmiten asuntokeskeisesti. Yhtäläisesti tulisi huomioida myös muut toiminnot, jotka eivät välttämättä tuota rahaa, mutta joita yhdyskunta tarvitsee.

Ei pitäisi tehdä vain ”asuinalueita” vaan ”kaupunkialueita”.

IMG_8450

Teksti ja kuvat: Tiltu Nurminen

 

Tarinoita rakentamisen laadusta, kaavoituksesta ja kustannusosaamisesta, OSA 1: LAATU

KUKA OHJAA RAKENTAMISEN LAATUA JA KUSTANNUKSIA?

Tämän kevään arkkitehtipäivillä puhuttiin paneelikeskustelussa kaavoituksesta, tarinoista, rakentamisen laadusta ja kustannusosaamisesta. Yleisö osallistui keskusteluun yllättävän aktiivisesti. Ehkä syynä oli vetävään tyyliin keskustelua juontanut insinööri Ilkka Alvoittu, joka vuorotellen ärsytti ja hauskuutti kuulijoita.

Yhtenä ensimmäisistä alustuksista mainittiin, että tulevaisuus on sen, joka asettaa ongelmakentän – ja joka pääsee puhumaan. Kaikki eivät välttämättä saa ääntään kuuluviin. Mitkä ovat ne instanssit tai foorumit, joissa oman ajatuksensa saa tuoda julki? Pelkkä puhuminen ei sisällä vuorovaikutusta.

Mieluummin voisi asettaa lauseen hieman toisin: ”Tulevaisuus on sen, joka on puhutteleva.”

SAFA:N PUHEENJOHTAJA ESKO RAUTIOLA OTTAA KANTAA.

RAKENTAMISEN HAASTEENA MARKKINATALOUS

Keskustelussa todettiin, että isoja haasteita rakentamisalalle asettaa suomalaisten ikääntyminen. Vuonna 2030 meillä on 1,5 miljoonaa eläkeläistä. Tarvitaan miljoona esteetöntä asuntoa.

Onko suuren tarinan sivujuonne se, että työntekijät ja rahat loppuvat? Voiko tätä maata kutsua hyvinvointivaltioksi vielä siinä vaiheessa? Näistä realiteeteista on hyvä keskustella ajoissa.

Yleisöpuheenvuoroissa kysyttiin onko markkinataloudessa kysymys vain kysynnän ja tarjonnan laista vai voiko rakentamista ohjata jokin muu säätelymekanismi? Yleisön mielestä niin kauan kun keskusliikesysteemit määräävät, ei tapahdu muutosta tai se tapahtuu toivottoman hitaasti.

Kun seuraa uusia ryhmärakentamisprojekteja, joissa asukkaat itse ovat rakennuttajia, ovat neliökustannukset dramaattisesti jotain muuta kuin normirakennusprojekteissa.

Miksi näitä uusia rakennustapoja yritetään vaikeuttaa? Ryhmärakentamisen kustannukset saattavat olla jopa vain puolet perinteisen rakentamisen kustannuksista.

KESKUSTELUA JUONSI INSINÖÖRI ILKKA ALVOITTU.

MODERAATTORINA HANKEKEHITYSJOHTAJA  ILKKA ALVOITTU NCC:LTÄ.

KUKA OHJAA RAKENTAMISTA VIIMEKÄDESSÄ?

Yhtenä olennaisena kysymyksenä pidettiin sitä, että rakennusliikevetoisessa rakentamisessa ongelmana ovat suunnittelijan näkökulmasta myös ”näkymättömät omistajat”. Usein kyseessä ovat lakimiehet, jotka johtavat ja ohjaavat toimintaa pörssiyhtiöissä.

Suomessa on noin 4-5 isoa rakennusliikettä. Näiden omistajia ovat esimerkiksi eläkeyhtiöt tai yksityiset miljonäärit. Mieluummin tarvittaisiin vaikkapa 500 rakennusalan toimijaa, jolloin ehkä syntyisi aitoa monimuotoisuutta. Kaupunkikeskustojen suhteellinen hintataso voisi siten vähitellen muuttua.

Yhtenä kalliiden asuntojen syynä pidettiin myös liian hidasta kaavoitusta, jolloin asuntoja on tarjolla liian vähän. Keskustojen hintataso voi muuttua myös tiivistämällä olemassaolevia kaupunginosia.

Esimerkiksi Tampereen Tammelan kaupunginosan tiivistäminen siten, että 4000 uutta asukasta saadaan mahtumaan alueelle, on hinnaltaan vain kolmasosa verrattuna uuden alueen rakentamiseen koskemattomaan metsään.

Teksti ja kuvat: Tiltu Nurminen