Kanta-Hämeen kaunottaria

Ruusujen tuoksu leijailee ilmassa. Viherköynnösten katveesta löytyy istuskelupaikka, johon voi levähtää hetkeksi suojaan paahtavalta helteeltä. Uimalammen partaalla sudenkorento kiertää kehää ja pysähtyy ihmettelemään satunnaista vierailijaa. Pikkuinen peikko soittaa huuliharppua pensaan juurella ja isäntäväki tarjoilee kvittenimehua omenapuun katveessa.

Tällainen rauhan ja kauneuden tyyssija vaatii myös varmasti paljon työtä. Reilun 25 vuoden aikana muotoutunut kotiparatiisi on Mikkolan pariskunnan työn ja haaveilun tulos. Harmonisesti toteutunut kokonaisuus on kenen tahansa puutarhaharrastajan unelma.

Herra Mikkola on omistautunut enimmäkseen puiden ja pensaiden hoitoon ja rouva taas on perehtynyt perennojen hoivaamiseen. Sirpa Mikkolan sadunomaisia keraamisia töitä on sijoiteltu puutarhan pieniin koloihin ja lampien rantaan, jopa veteen. Myös puiset veistokset koristavat metsäpolkuja ja kannonnokkia. Saviesineet valmistuvat omassa Vanha sauna -savipajassa talon kellarissa.

Hämeenlinnan pohjoispuolella Hattulassa sijaitsevaan Sirpa ja Juhani Mikkolan inspiroivaan puutarhaan pääsi tutustumaan Nousiaisten Maa- ja kotitalousnaisten heinäkuisella puutarharetkellä. Retken järjestäjä Tuija Rytsälä oli ilmeisesti löytänyt tämän ihanuuden Avoimien Puutarhojen –tapahtuman kautta, jolloin mukaan ilmoittautuneet kotipuutarhat ympäri Suomen olivat avoinna yleisölle.

Aurinkoinen sää suosi meitä puutarharetkeilijöitä ja saimme nauttia hämäläisen kotipuutarhan kukkien väriloistosta ja taianomaisesta tunnelmasta täysin rinnoin. Kaunottaret jäivät mieleen ja antoivat sysäyksen kohentaa omaakin pihaa muutamalla uudella ruusulla ja hortensialla. Ehkäpä jonain päivänä nekin hehkuvat yhtä vehreästi ja ylväästi…

Teksti ja kuvat: Tiltu Nurminen

Lisää puutarhakuvia Artisokan facebook-sivuilla!

Lue myös: Ikkunankorjauksen ABC TS-Koti-blogistani!

Katso myös: Sirpa Mikkolan kuvagalleria ja Koukussa saveen -blogi.

 

 

 

 

Turistina Turussa

Kun lämpömittarin lukema näyttää 28 astetta, on sopiva hetki lähteä shoppailemaan ja elokuviin – ainakin lasten mielestä. Aikuisia ei siinä hommassa välttämättä tarvita kuin kuljettamaan lapsukaiset kaupungin keskustaan ja hakemaan sitten pois.

Ai mutta, nythän voisikin katsella kaupunkia rauhassa ja käydä niissä paikoissa, joihin normaalina arkipäivänä ei tule mentyä, varsinkin lähikunnan asukkaana, jonka kesävietto sujuu pääasiassa leppoisasti ihan kodin pihapiirissä. Mihin kaikkialle sitä oikein ehtiikään yhden iltapäivän aikana, kun on vapaat kädet ja viisi tuntia aikaa tapettavana!

Parasta on aloittaa tietenkin lounaalla Aurajoen jokilaivoilla. Söimme mainiot annokset aurinkovarjojen alla aivan Auransillan kupeessa. Sitten lapset karkasivat omille teilleen Hansa-korttelin houkutuksien pariin. Siitä alkoi aikuisten leppoisa lomapäivä Turun toreilla ja jokivarren kahviloissa ja gallerioissa.

JOELLA-GALLERIASSA OLIVAT ESILLÄ TURUN TAIDEGRAAFIKOIDEN KAUNIIT TYÖT.

CAFE QWENSEL APTEEKKIMUSEON SISÄPIHALLA ON KUIN PALANEN MENNYTTÄ MAAILMAA KESKELLÄ NYKYAJAN KAUPUNKIA.

TURKU DESIGN NOW! -KAUPPA FORTUNA-KORTTELISSA MYY TURKULAISTEN MUOTOILIJOIDEN DESIGN-TUOTTEITA (TÄSTÄ LISÄÄ MYÖHEMMIN).

RAKENNUSPERINTEEN YSTÄVIEN NEUVONTAPISTE JA PUOTI ESITTELEE RAKENNUS- JA KULTTURIPERINNETTÄ HISTORIALLISESSA KORTTELISSA PUOLALANMÄELLÄ AIVAN TAIDEMUSEON LÄHETTYVILLÄ.

TURUN TAIDEMUSEON PIHALLA JOUTSENET OVAT JUURI LÄHDÖSSÄ LENTOON.

ESKO MÄNNIKÖN TUNTEITA HERÄTTÄVÄ NÄYTTELY ”TIME FLIES” TURUN TAIDEMUSEOSSA.

NÄYTTELYN TEOKSET KUVAAVAT KAUHTUNEITA KOTEJA SEKÄ ARKIELÄMÄN KARUN TODELLISUUDEN KOKENEITA IHMISIÄ JA ELÄIMIÄ KOSKETTAVALLA TAVALLA.

KOTIINVIEMISIÄ TAIDEMUSEON MYYMÄLÄSTÄ.

JÄÄTELÖBUSSI TORILLA TARJOSI PISTAASIJÄÄTELÖÄ TURISTIN VIILENNYKSEKSI.

ILTAPÄIVÄN HILJENEVÄN KAUPPATORIN HEIJASTUKSIA. TÄNNE OLISI PITÄNYT TULLA AAMUPÄIVÄLLÄ!

KIRJASTO OLI YKSI HELLEPÄIVÄN VIILEMMISTÄ PAIKOISTA, TUULENSUOJAINEN SISÄPIHA SEN SIJAAN YKSI KUUMIMMISTA.

LEMPEÄN OLOINEN LEHMÄ VAHTII KIRJOJEN LAINAAJIA.

KIRJASTOSTA ON KIVENHEITON MATKA CAFE-ART -TAIDEKAHVILAAN, JOKA ON KUULUISA KAUNIISTA CAPPUCINOISTAAN. TÄLLÄ KERTAA MAISTUI JÄÄ-LATTE.

TUORE KIRJASTOSILTA HELPOTTAA JALANKULKUA JA PYÖRÄILYÄ KUN HALUAA SIIRTYÄ TOIS PUOL JOKKEE.

IKKUNAOSTOKSILLA LINNANKADULLA KIRJASTOA VASTAPÄÄTÄ – LÖYTYI HYVIÄ VIRKKAUSIDEOITA!

Kuvat ja teksti: Tiltu Nurminen

Lue myös: Kesäretki Karunaan TS-koti blogista!

Varhaisaamun taikaa suurkaupungissa

Aamuvirkku valokuvaaja Anu Berghuis asuu Pariisissa. Häntä motivoi valokuvauksessa halu välittää tämänhetkisen kotikaupunkinsa kauneus, sen erityiset hetket, jakaakseen ne muiden ihmisten kanssa. Pariisi on kaupunki, josta hän nauttii eniten aikaisin aamulla. Auringon kultainen valo on se jokin, jota tämä intohimoinen valokuvaaja etsii kuviinsa.

Anulla ja hänen hollantilaisella puolisollaan ja lapsillaan on lomakoti myös Nousiaisissa. Turusta kotoisin olevaan taiteilijaan ja hänen perheeseensä tutustuin juuri tämän Suomen kodin remontin yhteydessä, kun tein heille sisustussuunnitelman skandinaaviseen henkeen. Samalla ystävystyimme ja tapasimme moneen kertaan heidän ollessaan kesä- tai talvilomalla ja tänä kesänä lopulta myös vieraillessamme heidän Ranskan kodissaan.

ANU BERGHUIS: ”JARDIN DE LUXEMBOURG”

Tällä hetkellä Anulla on valokuvanäyttely ”Aamu Pariisissa” Nousiaisten kirjastossa  8. päivä elokuuta asti. Kuvissa välähtelevät tutut turistikohteet, mutta myös vähemmän tunnetut puistot ja satunnaiset kadunkulmat tai risteykset. Kohteet heijastavat valoa joko sateen jälkeen, auringonvalon hohteessa tai sumun keskeltä. Tuskin koskaan näkee Pariisia näin tyhjänä, mystisen autiona ja kiehtovana. Kontrasti päivän vilskeeseen on hätkähdyttävä.

Kiinnostus valokuvataiteeseen virisi jo nuoruudessa. 14-vuotiaana hän päällysti huoneensa sanomalehtikuvilla, sellaisilla, jotka herättivät jotain tunteita. ”Ehkä se sopi muutenkin teini-ikäisen sekavaan mielentilaan”, hän tuumailee. Yläasteella hän osallistui myös valokuvauskurssille. Kenties innostus valokuvaukseen jäi muhimaan sieltä useammaksi vuodeksi sillä aikaa kun hän opiskeli ja opetti historiaa ja sai kolme lasta.

ANU BERGHUIS: ”EIFFEL-TORNI SUMUSSA”

Pariisissa asuessa valokuvaus lähti todenteolla lentoon. Ensin Anu opiskeli itse valokuvausta, ja nykyään hän pitää näyttelyitä ja opettaa jo itse vasta perustetun yrityksensä puitteissa.

Opettaminen on hänelle mieluisaa. ”Valokuvauksen tekniikka on periaatteessa helppoa ja kun oppii perusasiat siitä, ero lopputuloksen suhteen on suuri. Kun automaattinappula saadaan pois käytöstä, alkaa luovuuden vuoro. Oppilaat riemuitsevat siitä, kuinka hyvin itse otetut kuvat ovat onnistuneet verrattuna aiempiin otoksiin”, kertoo Anu.

Anu tekee mielellään myös henkilökuvauksia. ”On mukavaa kuulla ihmisten palautetta siitä, kun kuvat ovat onnistuneet. Ihmisille on ollut tärkeää, että on olemassa hyvä kuva itsestä.” Viime kesänä sain myös itsekin olla hänen kohteenaan ja sain omille yrityssivuilleni kuvat, joita ei tarvitse nolostella.

NÄYTTELYN AVAJAISET NOUSIAISTEN KIRJASTOSSA 10.7.2014.

Valokuvissaan hän herättelee ihmisiä huomaamaan ympäristön kauneuden. ”Jokaisessa pusikossakin on jotain kaunista, kun vain osaa katsoa. Ja samalla voi myös rajata kuvan ulkopuolelle sen, mikä ei ole oleellista tai tärkeää. Toisinaan valokuva antaa siloitellun kuvan ympäristöstä. Esimerkiksi Pariisin kuvissa ei näy ihmisiä tai vaikkapa roska-autoja.” Kaikki kohteet ovat tietyllä tavalla kuvaajan oman silmän suodattimen läpi menneitä.

Kuvaaja myös käsittelee kuvansa itse tietokoneen avulla. Hän saattaa lisätä tai vähentää kontrastia tai valaistusta. Apuna on myös luottotulostaja, jonka kanssa tehdään koevedoksia ja valitaan sopiva paperilaatu kymmenistä eri vaihtoehdoista. Toisinaan poistetaan vaikka epäsopivassa kohdassa ollut liikennemerkki.

VALOKUVAAJA ITSE PAPARAZZIN KOHTEENA.

Anu toteaa, että hyvä kuva ei synny kiireessä, tuskin koskaan ensimmäinen kuva olisi paras otos. ”Vaatii aikaa ennen kuin hoksaa, mikä kohteessa on se jokin juttu. Ensin saattaa kuvata yhtä asiaa ja huomaa sitten toisen paremman. Tekemällä pääsee sisään paikkaan ja aikaan ja oppii tuntemaan kohteen kunnolla. Kuva ei onnistu niin, että tulisi vain paikalle – ja räps – ja sitten jatkaisi muualle.”

Valokuvaus onnistuu vain silloin kun on yksin liikkeellä – on vaikea kävellä jonkin paikan ohi josta haluaa ottaa kuvan. Joskus pitää myös odottaa, että aurinko tulee esiin pilven takaa tai valo muuttuu sopivaksi.” Varsinkin aamuauringon valo, joka tuntuu edistävän tämän kuvaajan luovia virtauksia.

ANU BERGHUIS: ”AIKAINEN AAMU TUILERIES’N TUNTUMASSA”

Kuvat ja teksti: Tiltu Nurminen / näyttelykuvat: Anu Berghuis

Lisää kuvia: Anu Berghuis Photography facebookissa sekä kuvagalleria nettisivulla Anu Berghuis Zenfolio.

Katso myös ”valokuvaaja joutui paparazzin kohteeksi” -kuvasarja Artisokan fb-sivuilta!

Lue myös TS-koti -blogistani tuore artikkeli Kesäretki Karunaan, jossa kerrotaan vanhan navetan ja meijerin uudesta elämästä sisustuspuoteina toistensa naapureina!

 

 

 

 

 

Kultaiset ovenkahvat

Toisinaan, ollessani aiempina vuosina mukana suurehkojen julkisten kohteiden suunnittelussa, tuli arkkitehdille vastaan hermoja raastava karsintakierros. Rakennusliike tai tilaaja halusi pudottaa hankkeen hintaa ja kaikki mahdollinen karsittiin pois. Välillä tuntui siltä, että säästettiin nauloista ja ruuveistakin. Oma suunnitelma ei ollut alunperinkään koostunut kullatuista ovenkahvoista tai hopeisista vesihanoista.

Sen sijaan Pariisin keskustan ulkopuolella sijaitsevassa Versaillesin palatsissa rakennusmateriaaleista tai loistokkuudesta ei todellakaan säästelty 1600-luvulla. Aurinkokuningas Louis XIV halusi osoittaa mahtiaan ja hämmästyttää sekä kotimaiset että ulkomaiset aateliset ja yhteistyökumppaninsa upeimmilla rakennuksilla, sisustuksilla ja puutarhoilla, mitä vain rahalla saa.

Aatelisten tuli osoittaa kunniaa kuninkaalle ja oleilla palatsissa. Hovielämä noudatti monimutkaista etikettiä ja jättiläismäisen linnan lukuisat huoneet ja puiston labyrintinomaiset kujat tarjosivat erinomaiset tilat seurusteluun ja juoruiluun. Vieläkin ne tarjoavat puitteet virkistäytymiseen ja inspiroitumiseen.

Kaikkein hämmästyttävin palatsin tiloista on Peilisali (The Hall of mirrors). Peilit eivät ole yhtä kirkkaita ja loistavia kuin nykyajan peilit, mutta heijastavat silti pehmeästi valoa ja ympäristöään.

Peilien tuomaa loistokkuutta lisäävät vielä kymmenet kristallikruunut, jotka valaisevat 73 metriä pitkää ja 10 metriä leveää tilaa. Kahdentoista metrin korkeudessa pyöristyvä katto esittelee tarinoitaan värikkäin maalauksin.

Kulkeminen palatsissa eroaa hieman Suomessa totuttuun museokäyntiin. Parinkymmenen hengen ryhmän mukana kulkemisen sijaan palatsin sisällä kulkeutuu eteenpäin tuhannen kanssakulkijan vellovan massan mukana. Pelkästään jonottaminen 400 m pitkän jonon päässä linnan etupihalla kestää tunnin, vaikka on ostanut liput etukäteen netin kautta.

Kuusi miljoonaa turistia tulee joka vuosi katsomaan tätä erikoislaatuista rakennuskokonaisuutta. Sehän tekee keskimäärin 16000 ihmistä päivässä, joten ei ihme että alue tuntuu hieman kansoitetulta.

Linnan puutarhassa väkimäärä hajaantuu. Puisto on niin valtava, että edes yksi kokonainen päivä ei riitä siihen tutustumiseen. Pikku soutelu linnan puutarhalammella (Grand Canal) päästä päähän kestää tunnin.

Myös marie-Antoinetten maja puiston toisella reunalla jää näkemättä. Ehkäpä polkupyörän, golfauton tai segwayn vuokraaminen tosiaan olisi ollut aiheellista.

Toisaalta pröystäilevä elämäntyyli ja ylenpalttinen runsaus aiheuttaa pohdinnan resurssien alkulähteestä – kenen selkänahasta nämä kaikki ylellisyydet on revitty. Toisaalta taas kauneudesta ja maalaus-, rakennus- ja puutarhataiteesta nautti täysin siemauksin – varsinkin kun tilat ovat nyt kenen tahansa saavutettavissa.

Omaan kotiin ei toki moista vaurautta ole tarvetta tavoitella, mutta jospa kuitenkin jonkin puutarhaidean soveltaisi etupihan kukkapenkkiin ja voisihan savesta muotoilla patsaan betoniportaiden koristeeksi…

Kuvat ja teksti: Tiltu Nurminen

Lisää kuvia Artisokan facebook-sivuilla!

Lue myös TS-Koti -blogini Oma maa mansikka, muu maa mustikka!

Pariisissa vai Paraisilla

Kiivetessäni Eiffel-tornin portaita ylös 670 askelta kakkostasolle asti, jäin pohtimaan suurkaupungin elämää ja asumista. Hissijonot huipulle olisivat vaatineet monen tunnin jonotuksen ja netistä ostettavat etukäteisliput oli myyty loppuun jo kuukautta ennen matkaa. Maailman suosituimman turistikaupungin kaikki 45 miljoonaa vuosittaista turistia haluavat nähdä samat kohteet. Entäs sitten vakituiset asukkaat?

Ei voi kuin ihmetellä sitä ihmismäärää, joka suurkaupungissa asuu, liikkuu paikasta toiseen, syö, juo ja tuottaa jätettä. Vaikka ajattelee lukuja asukasmääristä, miljoona, kaksi tai kymmenen, tilanne muuttuu todelliseksi vasta sitten, kun sen keskellä seisoo itse. Mistä saadaan puhdasta vettä ja tuoretta salaattia kaikille näille ihmisille? Mihin viemäreiden sisällöt puretaan ja mihin kipataan roskat, kun 11 miljoonaa pariisilaista syö purkin jogurttia joka päivä ja keittää kahvit kapselikahvinkeittimellä?

Roomassa vai Rovaniemellä

Se mitä ihmiset tekevät pikkukaupungeissa tai maalaiskunnissa Suomessa tuskin heilauttaa maailman tasapainoa yhtään mihinkään verrattuna miljoonakaupunkien käytäntöihin. Tietysti me voimme olla esimerkkinä ja tehdä uusia keksintöjä, joissa käytetään kierrätysmateriaaleja ja energiaa säästäviä tuotteita ja ehkä saada niitä myydyksi jopa vientituotteina tai asiantuntijapalveluina alueille, joissa energiansäästöllä ja kierrätyksellä on todellista merkitystä.

Kuitenkaan kesäkuisella lomamatkallani Ranskaan en nähnyt esimerkiksi yhtään ainoaa tuulimyllyä missään, vaikka Suomessa niitä nyt pyritään pystyttämään jokaiseen niemeen ja notkelmaan. Mitähän pariisilaiset sanoisivat 185 metriä korkeista tuulimyllyistä keskellä asuinalueitaan? Maksaisivatko he kiltisti syöttötariffeja ulkomaalaisille yhtiöille, jotka pystyttäisivät niitä puistoihin ja jokivarsiin, ehkä Montmartren kukkulalle? Olisivatko he iloisia uusiutuvasta energiasta, joka välkkyisi diskovalon tavoin auringon heijastuessa lapojen takaa Notre Damen katedraalin ikkunoihin.

Lyonissa vai Loimaalla

Ihmisten pakkautumineen solmupisteisiin aiheuttaa hankaluuksia. Keskittämispolitiikalla pyritään ehkä luomaan työpaikkoja ja hankkimaan työntekijöitä niihin, mutta mitä tapahtuu, kun kymmenen miljoonaa ihmistä pyrkii työpaikalleen kahdeksaksi aamulla. Vaikka julkinen liikenne on suhteellisen sujuvaa suurkaupungissa kuten Pariisissa, kaatuu koko systeemi esimerkiksi junankuljettajien lakkoon. Metrolinjoista osa ei kulje, lentokentältä ei pääse keskustaan eikä kaukojunilla kaupungista toiseen. Auton vuokraus on huippukallista ja taksit juuttuvat ruuhkaan.

Millaista on suurkaupunkien kaupunkisuunnittelu? Keskustat ovat upeita historiallisine rakennuksineen, museoineen ja puistoineen, mutta keskustojen ulkopuolella alkaa epämääräinen teollisuusalueiden vyöhyke, joka jatkuu kilometrikaupalla, kunnes lopulta päästään vehreälle maaseudulle. Toisaalta siihen väliin mahtuu kaupunginosien verkosto, joissa asutaan ikään kuin maaseudun pikkukaupungeissa, matalissa kivitaloissa kiemurtelevien pikkukatujen varsilla. Näillä alueilla on mukava asua, mikäli niihin sattuu olemaan varaa.

Tokiossa vai Torniossa

Kannattaako Suomessa keskittää kaikkea asumista ja palveluja muutamiin kaupunkipisteisiin? Haluammeko ruuhkia, melua, saasteita ja kalliita tontteja? Nykyajan etätyömahdollisuudet mahdollistavat työnteon myös tiimityönä vaikka välissä on satoja kilometrejä. Eikö meidän kannattaisi panostaa nimenomaan väljyyteen, luonnonrauhaan, raikkaaseen ilmaan ja rauhalliseen äänimaailmaan. Meidän ei tarvitse matkia Keski-Eurooppaa asumisessa ja ympäristön suunnittelussa – voimme näyttää mallia ekologisessa elämäntavassa ja hyvinvoinnissa, joka ei vaadi tiivistä asumista tai pitkiä työmatkoja esikaupunkialueilta keskustaan.

Nauttikaamme europpalaisten suurkaupunkien nähtävyyksistä ja kulttuurikokemuksista aika ajoin, mutta olkaamme ylpeitä myös omasta maanläheisestä ja elämänmakuisesta pikkukaupunkien ja maalaiskuntien kulttuuristamme. Asuminen puhtaan luonnon keskellä on ylellisyyttä ja luksusta, johon meillä on varaa. Unohtakaamme haaveilut Pariisista, onhan meillä Paimio, Pöytyä ja Paattinen!

Kuvat ja teksti: Tiltu Nurminen. Lisää kuvia Artisokan fb-sivuilla!

IMG_9815