Akvarellikurssi Turussa

Viime syksynä pitämäni akvarellinäyttelyn jälkeen sain kyselyjä muutamalta taholta, että pitäisinkö akvarellikurssia aikuisille. Moni on ehkä maalannut joskus aiemmin ja haluaisi uutta potkua ja opastusta harrastukselle.

Mietin itsekin hetken missä kurssia pitäisin. Koska idea oli tullut Rakennusperinteen ystävien yhdistyksen retkellä, arvelin, että yhdistyksen toimipaikka Turun Puolalanmäellä, Taidemuseon vieressä, saattaisi olla sopiva paikka kauniine vanhoine rakennuksineen ja viehättävine pihapiireineen.

Yhdistys tarttui heti tarjoukseeni ja kurssipäiväksi löytyi toukokuinen lauantai-iltapäivä.

Olin opettanut nyt vuoden verran lapsille maalausta, piirustusta ja origami-taittelua kahdessa eri ala-asteen koulussa kotipaikkakunnallani Nousiaisissa. Niiden tuoman kokemuksen myötä uskaltauduin opettajan rooliin myös aikuisten kurssille.

Hyvin vaihtelevien alkukevään ilmojen ja sateisten päivien jälkeen kurssipäivälle osui mitä ihanin auringonpaiste. Kurssilaiset saivat itse valita halusivatko maalata ulkona vai sisällä.

Ensin esittäydyimme kaikki toisillemme ja kävi ilmi, että suurimmalla osalla oli erittäin positiivisia kokemuksia nuoruuden ajoilta tai aikaisemmilta vuosilta, mutta syystä tai toisesta akvarellit olivat saaneet jäädä tauolle. Toisaalta haluttiin myös vastapainoa aiemmin opituille tekniikoille tai tarkalle työlle.

Akvarellimaalaus mahdollistaakin intuitivisen otteen ja rennon läsnäolon, johon voi soveltaa vaikka mindfulnes-oppeja tai harjoittaa samalla meditaativista keskittymistä.

Toisaalta rento lörpöttely ja muiden töiden katselu on myös suotavaa välillä. Liika yrittäminen jähmettää siveltimen jäljen.

Vaikka akvarellissa pitää toisaalta onnistua kertaheitolla, se myös mahdollistaa useiden kevyiden päällekkäisten kerrosten maalaamisen, jossa huomio ja painopiste voi kohdistua lopuksi johonkin muuhun kohtaan kuin mitä alun perin tuli hahmoteltua.

Niin sanotut virheetkin saattavat kadota siinä matkalla ja muuntua täysin asiaankuuluviksi elementeiksi kuvassa.

Nautiskelimme sinisestä taivaasta, kevyistä poutapilvistä ja lempeästä kevättuulesta samalla kun kurssilaiset sekoittivat värejä ja pyrin neuvomaan ja antamaan vinkkejä parhaani mukaan.

RPY:n Katariina seuraili touhujamme ja tarjoili meille välillä kahvia ja rakentamisvinkkejä. Kaikilla osallistujilla taisi olla yhteistä myös ihastus vanhoihin taloihin ja perinnerakentamiseen.

Iltapäivä kului sujahtaen ehkä vähän liiankin nopeasti – maalauksissa oli juuri päästy vasta vauhtiin. Kurssi olisi voinut jatkua vielä useamman tunnin tai kuulemma vaikka useamman päivän.

Ehkä tällaiselle kurssille on tilausta Rakennusperinteen yhdistyksen tiloissa vielä jatkossakin, joko jatkokurssina tai yhteisenä maalaussessiona, jossa voisi olla mukana myös aloittelijoita tai uusia ”vanhoja konkareita”.

Kiitän RPY:tä tästä kokemuksesta ja mahdollisuudesta testailla kykyjäni aikuisten taideopetuksen parissa. Sen verran mukava oli tunnelma ja palaute oppilailta, että päätin pitää seuraavan kurssin jo heti kesäkuussa Nousiaisten kotiseutumuseolla!

Kuvat ja teksti: Tiltu Nurminen

 

AKVARELLIKURSSI ALOITTELIJOILLE 14.6.2015

Aika: sunnuntaina 14.6.2015 klo 12-15

Paikka: Nousiaisten KotiseutumuseoTopoistentie 9, 21270 Nousiainen

Ilmoittaudu 10.6. mennessä: tiltu.nurminen(at)gmail.com

Hinta: 35 €

Ota mukaan: vesivärinapit, sivellin, akvarellipaperia, vettä ja sekoitusastia. Voit ostaa kurssipaikalla erilaisia akvarellipapereita.

Kotiseutumuseo on myös auki samaan aikaan, joten voit tutustua sen näyttelyihin samalla kertaa.

Ehkä sinua kiinnostaa myös aiempi blogini ”Kahvilla kotiseutumuseossa”.

Akvarellinäyttely: Intuition siivin

Tiltu Nurmisen akvarellinäyttely Paimion kirjastossa 4.5.-29.5.2015

Silloin, kun olen vedessä, olen Merenneito. Näen varjoni pohjassa, kädet ojennettuna eteen, veden muodostamat renkaat, vesipisarat, jotka putoavat sormistani veden pintaan kun uin. 

 Silloin, kun olen metsässä, olen Metsänhaltiatar. Kosketan puiden oksia ja havuja, kokeilen pehmeää sammalta, teen kävyistä koristekuvioita mättäälle.

 Silloin, kun kuu paistaa, olen Yön Keiju, ripottelen unihiekkaa. Aamulla muutun Aamunkeijuksi auringon säteiden myötä. Kuiskaan tuulen mukana kauniita sanoja, itken sateella.

 Henkeni on enemmän kuin mitä maanpäällisestä olemuksestani voi nähdä päälle päin. Minusta säteilee energiaa – voin lähettää sitä muille ajatuksissani.

 Olen lämmin niille, jotka ovat lämpimiä minulle. Olen kylmä niille, jotka ovat minulle kylmiä. Miten suhtautuisin itseeni? Ajattelisinko, että olisin kaunis tai viisas, jos näkisin itseni pienenä lapsena.

- Tiltu Nurminen

“Intuition siivin” –näyttely koostuu 16:sta tämän vuoden työstäni.  Olen kuvannut töissäni perhosia, joilla on esikuvansa aidoissa perhoslajeissa, mutta jotka ovat saaneet mielikuvituksen lentäessä siipiinsä uudet värit – ja jotka kertovat ehkä myös jotain ihmisen sisäisestä maailmasta.

Töissä on tavoiteltu herkkyyttä ja vapaan intuition ilmaisua, joka voi toisinaan olla oleellisempaa ihmisen elämänilolle ja vapaan elämän virtaukselle kuin vahvuus tai tehokkuus.

 Akvarelli ei ole valokuva, eikä sen siksi tarvitsekaan tavoitella valokuvan tarkkuutta. Sen luontainen tapa tuoda esille ihmisen alitajunnan ajatuksia perustuu juuri rentouteen, hetken tai ajatuksen tallentamiseen – siveltimen vedon onnistumiseen ilman liikaa yrittämistä.

Jos akvarellia tekee liian teknisesti, lopputulos helposti jäykistyy. Parempi on hyväksyä se, että joskus työ epäonnistuu ja toisinaan taas yllättyä iloisesti siitä kuinka sivellin kulkee kauniisti paperilla.

Akvarelli taiteen lajina voi tuntua aloittelijalle hankalalta, mutta kun siihen pääsee sisään, se vie helposti mennessään. Aloittaminen on helppoa, tavalliset vesivärinapit ja iso ja pieni pensseli riittävät mainiosti. Hyvä, laadukas ja tarpeeksi paksu paperi auttavat onnistumisessa.

Omia akvarellimaalauksen taitojaan voi lähteä edistämään vaikkapa  pitämälleni kurssille. Opetan Rakennusperinteen Ystävien yhdistyksen kurssilla aloittelijoita ja akvarelliharrastajia Turun Puolalanmäen vanhassa korttelissa lauantai-iltapäivän verran 16.5.2015. Lisää tietoja kurssista voi katsoa RPY:n nettisivuilta http://www.tuuma.net/ajankohtaista.php.

Kuvat ja teksti: Tiltu Nurminen

Raku-saven alkuvoimaista mystiikkaa

Toukokuun alun lauantaina keräännyimme keramiikkaopettaja Tuula Viran kodin pihalle testailemaan miten raku-saven poltto onnistuu kaasu-uunissa ulkona.

Mukana oli kaksi ammattilaista sekä harrastusporukkaa savikurssilta. Joten hyvinhän tuo kokeilu onnistui. Jotain kiehtovaa siinä oli, kun kuumia höyryäviä ja savuavia esineitä nosteltiin uunista toiseen ja heiteltiin lopuksi vettä päälle, jolloin ne sihahtelivat ja höyrysivät vielä voimakkaasti.

Lasitin pienet raakapoltetut riipukset turkoosilla lasitteella.Ja isot persiansinisellä lasitteella.
Uuni jouduttiin lämmittämään moneen kertaan, koska kerralla mahtui vain osa töistä sisään.
Uuni lämmitettiin lähes tuhanteen asteeseen.
Savustuspönttö täytettiin sanomalehtipaperitolloilla.

Kun kuumia savitöitä siirrettiin sanomalehtien sekaan, ne sytyttivät paperin palamaan.

Esineitä piti siirtää pitkillä pihdeillä käsineet kädessä.
Keramiikkahiiri ”nauraa” kuumassa savustuspöntössä.
Sekaan heitettiin lisää sanomalehtipaperia, niin loput esineet saatiin laskettua pehmeästi niiden sekaan.
Tästä olisi ollut kätevä lähettää vaikka savumerkkejä.
Noin kymmenen minuutin savustuksen jälkeen tuli valmista.
Esineet nosteltiin pihdeillä nurmikolle ja kasteltiin kylmällä vedellä. Alkoi kuulua jännää sihahtelua!
Pintaa saattoi puhdistaa ja hioa teräsvillalla jos halusi.
Tuhkasta nousi lohikäärme… …ja feniks-lintu!
Koivun rungon näköisessä esineessä oli valkoinen lasite pohjalla. Mustat osat olivat ilman lasitetta, joten ne nokeentuivat sopivasti.
Krakeloitunut pinta.
Kirkkaalla lasitteella lasitetuista töistä tuli lähes mustia.
Hopeanhohtoinen päärynä.
Pilkkujen kohdissa oli kirkasta lasitetta, muualla mattapinta.
Omat työni näyttivät lähes valuraudalta tai joltain metallilta.
Persiansininen muuttui kuparinväriseksi tässä käsittelyssä.
Vertasin keraamista lautastani vanhaan ruostuneeseen hevosenkenkään.
Pienistä pyöreistä laatoistani tuli kuin arkeologisia löytöjä. Eri värisiä vaikka niissä oli täsmälleen sama turkoosinsininen lasite.
Valmiita töitä voisi vielä halutessaan käsitellä vaikka mehiläisvahalla.

Kuvat ja teksti: Tiltu Nurminen