Avainsana-arkisto: turistikohde

Alvar Aallon jalanjäljillä

Syyskuisena sunnuntai-iltapäivänä päädyin turkulaisten arkkitehtien kanssa kiertelemään Aallon kohteita Jyväskylän alueella.

Kierros alkoi Alvar Aalto -museosta Jyväskylän keskustasta. En tiedä miksi olin arvellut vanhan sankariarkkitehdin museota pölyttyneeksi ja kuivaksi mutta pakolliseksi excursiokohteeksi. Olin väärässä, museo olikin mitä mielenkiintoisin katsaus erilaisiin rakennuksiin, huonekaluihin ja lasiesineisiin. Esillepano oli havainnollinen ja monipuolinen. Yllätyin taas kerran positiivisesti ja voin suositella museokäyntiä lämpimästi muillekin.

Seuraavana vuorossa oli Muuratsalon koetalo. On ihme, että sielläkään ei ole tullut koskaan käytyä edes opiskeluaikoina, vaikka opiskelut suoritin jo 90-luvulla. Auringonpaisteessa kiemurtelimme oppaan johdolla pitkin jyrkän mäenrinteen kiemurtelevaa polkua, mustikkamättäiden keskellä.

Katsastimme uudemman venevajan ja vanhemman savusaunan. Kaunis oli tontti ja maisema, voi vain kuvitella kuinka viihtyisää oli viettää vapaa-aikaa tuolla paikalla jo Alvarin aikana. Nyt koetaloa käyttää Aallon perikunta, joka väistelee lähes päivittäisiä turistiryhmiä sesonkiaikana. Varsinkin japanilaiset ryhmät ovat innostuneita käymään Muuratsalossa.

Varsinainen koetalo oli kotoisan viihtyisä, ei kuitenkaan tavanomainen loma-asunto. Puurakenteinen työskentelyparvi, suojaisa sisäpiha grillauspaikkoineen ja makuuhuonesiipi herättivät mielenkiintomme. Suojatossuissamme hiippailimme hiljaa rakennuksen sisätiloissa varoen koskemasta mihinkään.

Poistuttuamme rakennuksesta Aallon vierassiivessä piilossa olleet lapsenlapsenlapset kurkistelivat ikkunoista ja pomppivat alkuperäisillä design-huonekaluilla lasten tapaan. Meitä nauratti siinä vaiheessa.

Ylimääräisenä bonuskohteena pysähdyimme Muuratsalon taloa lähellä olevalle Säynätsalon kunnantalolle. Sielläkin levittäydyimme tyhjän talon pihoille ja portaille kuin pikkulintuparvi. Parveilimme aikamme, otimme kuvia innokkaasti kuin japanilaiset turistit konsanaan ja lopulta riittävästi portaikkoja ja rakennuksen sommittelua talteen ikuistettuamme poistuimme paikalta jättämättä jälkeäkään.

Ainoastaan jalanjäljet vehreällä nurmikolla (ja ehkä hauskat videonpätkät valvontakameroissa) kertoivat käynnistämme seuraavana päivänä talon käyttäjille.

 

Kuvat ja teksti: Tiltu Nurminen

Lue myös TS-Koti-blogin Vanhan talon tarinoita uusin artikkeli Luumuhilloa ja viipurinrinkeleitä!

 

Following architect Alvar Aalto’s footprint

On a sunny Sunday afternoon in September, I ended up wandering in the Jyväskylä region to see some Alvar Aalto buildings with a group of architects from Turku. The tour began in the Alvar Aalto Museum, in the Jyväskylä city center. I don’t know why I though that a visit in the museum of an old architect hero would be a little boring. I was wrong, the museum was a most interesting overview of the types of buildings, furniture and glass objects Aalto had designed. Presentation of drawings, models and chairs was intuitive and versatile. I was surprised positively and I can recommend a visit to the museum warmly to anyone.

Next in line was the Muuratsalo Experimental House. It is a strange thing that I never visited that place before, not even in that time I was spending studying architecture in the 1990’s. Sunshine and warm winds followed us through a guided tour along a steep hillside in a serpentine path, in the middle of the wild blueberry bushes. We looked at the newer boathouse and an older smoke sauna. The plot and the landscape was beautiful, one can only imagine how pleasant it was to spend free time on the spot already in Alvar’s days. Now, Aalto’s Experimental House is being used by his children and grandchildren. They have to endure almost daily tourist groups during the high season. Especially the Japanese groups are enthusiastic to visit Muuratsalo.

The experimental house was very cozy, but not the usual type of a vacation cabin. A wooden work loft, secluded patio for barbecuing and a bedroom wing attracted our attention. We had plastic socks over our shoes when we sneaked quietly inside the building trying to avoid touching anything. After exiting the building, Aalto’s great-grandchildren, who had been hiding in the guest wing, were peeking from the windows and bouncing on top of the original design furniture as children tend to do. We were laughing at ourselves at that moment.

As an extra bonus, we stopped to the Säynätsalo the town hall, which is located near the Muuratsalo house. There, too, we spreaded around the empty house like a little flock of birds. Taking our time, we took pictures eagerly as tourists and tryed to save the images of the lovely staircases of the building and the composition of building blocks. After that we left the scene without leaving any trace. Only the footprints on the green lawn (and maybe funny video clips of surveillance cameras) reported our visit the next day to the house users.

Text and photos: Tiltu Nurminen

Pariisissa vai Paraisilla

Kiivetessäni Eiffel-tornin portaita ylös 670 askelta kakkostasolle asti, jäin pohtimaan suurkaupungin elämää ja asumista. Hissijonot huipulle olisivat vaatineet monen tunnin jonotuksen ja netistä ostettavat etukäteisliput oli myyty loppuun jo kuukautta ennen matkaa. Maailman suosituimman turistikaupungin kaikki 45 miljoonaa vuosittaista turistia haluavat nähdä samat kohteet. Entäs sitten vakituiset asukkaat?

Ei voi kuin ihmetellä sitä ihmismäärää, joka suurkaupungissa asuu, liikkuu paikasta toiseen, syö, juo ja tuottaa jätettä. Vaikka ajattelee lukuja asukasmääristä, miljoona, kaksi tai kymmenen, tilanne muuttuu todelliseksi vasta sitten, kun sen keskellä seisoo itse. Mistä saadaan puhdasta vettä ja tuoretta salaattia kaikille näille ihmisille? Mihin viemäreiden sisällöt puretaan ja mihin kipataan roskat, kun 11 miljoonaa pariisilaista syö purkin jogurttia joka päivä ja keittää kahvit kapselikahvinkeittimellä?

Roomassa vai Rovaniemellä

Se mitä ihmiset tekevät pikkukaupungeissa tai maalaiskunnissa Suomessa tuskin heilauttaa maailman tasapainoa yhtään mihinkään verrattuna miljoonakaupunkien käytäntöihin. Tietysti me voimme olla esimerkkinä ja tehdä uusia keksintöjä, joissa käytetään kierrätysmateriaaleja ja energiaa säästäviä tuotteita ja ehkä saada niitä myydyksi jopa vientituotteina tai asiantuntijapalveluina alueille, joissa energiansäästöllä ja kierrätyksellä on todellista merkitystä.

Kuitenkaan kesäkuisella lomamatkallani Ranskaan en nähnyt esimerkiksi yhtään ainoaa tuulimyllyä missään, vaikka Suomessa niitä nyt pyritään pystyttämään jokaiseen niemeen ja notkelmaan. Mitähän pariisilaiset sanoisivat 185 metriä korkeista tuulimyllyistä keskellä asuinalueitaan? Maksaisivatko he kiltisti syöttötariffeja ulkomaalaisille yhtiöille, jotka pystyttäisivät niitä puistoihin ja jokivarsiin, ehkä Montmartren kukkulalle? Olisivatko he iloisia uusiutuvasta energiasta, joka välkkyisi diskovalon tavoin auringon heijastuessa lapojen takaa Notre Damen katedraalin ikkunoihin.

Lyonissa vai Loimaalla

Ihmisten pakkautumineen solmupisteisiin aiheuttaa hankaluuksia. Keskittämispolitiikalla pyritään ehkä luomaan työpaikkoja ja hankkimaan työntekijöitä niihin, mutta mitä tapahtuu, kun kymmenen miljoonaa ihmistä pyrkii työpaikalleen kahdeksaksi aamulla. Vaikka julkinen liikenne on suhteellisen sujuvaa suurkaupungissa kuten Pariisissa, kaatuu koko systeemi esimerkiksi junankuljettajien lakkoon. Metrolinjoista osa ei kulje, lentokentältä ei pääse keskustaan eikä kaukojunilla kaupungista toiseen. Auton vuokraus on huippukallista ja taksit juuttuvat ruuhkaan.

Millaista on suurkaupunkien kaupunkisuunnittelu? Keskustat ovat upeita historiallisine rakennuksineen, museoineen ja puistoineen, mutta keskustojen ulkopuolella alkaa epämääräinen teollisuusalueiden vyöhyke, joka jatkuu kilometrikaupalla, kunnes lopulta päästään vehreälle maaseudulle. Toisaalta siihen väliin mahtuu kaupunginosien verkosto, joissa asutaan ikään kuin maaseudun pikkukaupungeissa, matalissa kivitaloissa kiemurtelevien pikkukatujen varsilla. Näillä alueilla on mukava asua, mikäli niihin sattuu olemaan varaa.

Tokiossa vai Torniossa

Kannattaako Suomessa keskittää kaikkea asumista ja palveluja muutamiin kaupunkipisteisiin? Haluammeko ruuhkia, melua, saasteita ja kalliita tontteja? Nykyajan etätyömahdollisuudet mahdollistavat työnteon myös tiimityönä vaikka välissä on satoja kilometrejä. Eikö meidän kannattaisi panostaa nimenomaan väljyyteen, luonnonrauhaan, raikkaaseen ilmaan ja rauhalliseen äänimaailmaan. Meidän ei tarvitse matkia Keski-Eurooppaa asumisessa ja ympäristön suunnittelussa – voimme näyttää mallia ekologisessa elämäntavassa ja hyvinvoinnissa, joka ei vaadi tiivistä asumista tai pitkiä työmatkoja esikaupunkialueilta keskustaan.

Nauttikaamme europpalaisten suurkaupunkien nähtävyyksistä ja kulttuurikokemuksista aika ajoin, mutta olkaamme ylpeitä myös omasta maanläheisestä ja elämänmakuisesta pikkukaupunkien ja maalaiskuntien kulttuuristamme. Asuminen puhtaan luonnon keskellä on ylellisyyttä ja luksusta, johon meillä on varaa. Unohtakaamme haaveilut Pariisista, onhan meillä Paimio, Pöytyä ja Paattinen!

Kuvat ja teksti: Tiltu Nurminen. Lisää kuvia Artisokan fb-sivuilla!

IMG_9815